Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Suki-testailua - toimivaa luonnonkosmetiikkaa | Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Suki-testailua - toimivaa luonnonkosmetiikkaa

Ihoni ilahtuu järeämmin hoitavista, mutta kuitenkin tarpeeksi hellävaraisista hoitotuotteista, joten luonnonkosmetiikkamerkki Sukin testailu on ollut lähinnä ajan (ja budjetoinnin) kysymys.

Suki on oman ainesosateknogiansa kehittänyt yhdysvaltalainen sarja, jonka tuotteet perustuvat vahvoihin kasviperäisiin aktiiviaineisiin. Itselleni tuli mieleen eräänlainen "luonnonkosmetiikan Dermalogica" Sukista kuullessani, sillä merkki painottaa vahvasti ihonhoitotuotteidensa funktionaalisuutta ihon kunnon parantamisessa. Suki on myös patentoinut eri iho-ongelmille suunnattuja ainesosayhdistelmiään, ja näiden pohjalla on toimia hoitavasti, häiritsemättä ihon luontaista toimintaa.

Suki on luonnonkosmetiikkaa ihoa hoitavalla tuotefilosofialla. Tuotteista suurin osa on vegaanista kosmetiikkaa.Tuotemerkeillä on Leaping Bunny -sertifikaatti.

suki kosmetiikka

Suki - luonnonkosmetiikka syynissä 


Exfoliate Foaming Cleanser on sitruunan tuoksuinen vaahtoava sokerikuorinta, joka lupaa samalla puhdistaa, siloittaa ja kirkastaa ihoa. Purnukasta kaavittava aine vaahdotetaan kädessä pienen vesitilkan kanssa, ja pyöritellään kasvoille (ja huuhdellaan. ;)).

Konsepti on siis mielenkiintoinen, ja tuotteen kuorivuutta voi säädellä itse- mitä enemmän vaahdottaa, sitä enemmän sokerit liukenevat veteen. Parin ensimmäisen kokeilun jälkeen olin jo heittämässä purkkia mappiin ö, sillä jätin kuorivuusasteen melko "raastavaksi", ja tuloksena hipiään nousi lisää epäpuhtauksia - tämän kun piti niitä juuri vähentää! Oliko tämä nyt se kuuluisa uusien tuotteiden kohdalla tapahtuva puhdistusreaktio..? 




Sinnikkäästi kuitenkin kokeilin ainetta vielä uudelleen miedompana, jonka jälkeen saatoin jo ihastella puhdasta ja tasaisemman tuntuista ihoa. Alkujärkytyksen jälkeen olenkin tykännyt sokerikuorinnasta, sillä se on hyvin riittoisaa, ja jättää nassun todellakin pehmeäksi ja puhtaaksi. Aktiiviaineina AHA-hapot, riisijauhe sekä sitruunahappo on suunnattu sekä syväpuhdistamaan että kuorimaan ihoa, ja sokerikuorinta on suunnattu kaikille paitsi kystiselle akneiholle sekä rosacealle.  Sokeripohjainen aine toimii muuten myös huulikuorintana, joka ei suuhun vahingossa eksyessään maistu kitkerältä...
 

Concentrated Clarifying Toner, rauhoittava kasvovesi, on ympätty täyteen ainesosia, joita olen aiemminkin suosinut hyvin tuloksin.  Muun muassa tulehduksia, aknea, rosaceaa ja ihon punoitusta hoitamaan suunnatun suihkeen aktiiviaineina toimivat pajusta uutettu salisyylihappo ja antioksidanttinen c-vitamiini.

Kasvovesille epätyypilliseen tapaan suihkeessa ei ole laisinkaan vettä sellaisenaan, ja Suki on käyttänyt "pääraaka-aineena" veden sijasta ruusuvettä...! Kuin myös rauhoittava kamomilla, puhdistava ja tasapainottava calendula ja epäpuhtauksia nitistävä tea tree ovat suosikkiainesosiani kasvovesien suhteen, joten paperillakin kombo kuulosti hyvältä.

 
Lasipulloon pakatun aineen hinta on kovempi kuin normi-luonnonkosmetiikalla, tai yleensäkään kosmetiikalla jota käytän, mutta toisaalta tuotteessa on myös hyvä pitoisuudet aktiiviaineita eikä turhaa höttöä.

Korkean salisyylihappopitoisuuden ja (sokeri)alkoholin vuoksi pelkäsin hieman pintakuivan ihon kuivumista, mutta sitä ei ole tapahtunut, liekö juuri ruusuveden ansiota.

Yhdessä 100% Puren kasvotuotteiden kanssa Sukin kasvovesi on toiminut kaiken kaikkiaan kiitettävästi- epäpuhtaudet ovat selkeästi vähentyneet, ihonsävy on hieman selkeämpi ja t-alueen iho terveempi. Toki en myöskään usko yhden purnukan taikaratkaisuihin, mutta herkistyvä ihoni ilmoittaa myös aika nopeasti, mikäli jokin tuote ei ole se paras mahdollinen. Suki onkin ollut oiva lisä ihonhoitokomboihini, joilta etsin mieluusti selkeästi hoitavia tuloksia.

Suki - luonnonkosmetiikan ostopaikkoja Suomessa


*Naturelle - Suki

*Biodelly  - Suki





Kommentit

  1. Voi vitsit! Olin jo unohtanu himoitsevani Sukin tuotteita, mutta nyt se palautui mieleeni..:) olisi ihana löytää muutama tuote, jotka todella toimisivat lukemattomien lähes-täydellisten sijaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ja nyt mä muistutin sinua Sukista! ;) Tämä postaus oli itsellänikin "unohtunut" luonnoksiin joksikin aikaa... :)

      Poista
    2. Aivan... ;) hyvä, että syyllinen löytyi... :D Sukia täytyy kokeilla kyllä ehdottomasti. Harmi, että se oli juuri lisäalessa iHerbissä eikä tullu ostettua.. :/

      Poista
  2. Mulla on Sukin kokeilusetti odottamassa testausvuoroa, pitää vaan eka käyttää kohta vanhenevat Hauschkat alta pois :).
    Mun ensi kosketus Sukiin oli Amsterdamissa kun yksi myyjä / kosmetologi lupasi tuon sokeriputsarin olevan pelastus mun silloisiin iho-ongelmiin :D. No, ei nyt ihan.. En muuten edes kysynyt apua tuohon vaan hajuvettä menin ostamaan, paiseet naamassa oli vaan sitä luokkaa, että ei vissiin malttanut olla tarjoamatta apua :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiinnostaa sitten kyllä kuulla lisää Suki-kokemuksia! Ja olipas taas asiaton myyjä, itselleni on tullut eteen myös konjak-puhdistussienen edustaja, joka iloisesti ilmoitti, että näytän siltä että puhdistussienelle olisi käyttöä. :'D Yllättyi myös kun kerroin että pesen kasvojani muullakin kuin vedellä, heh.

      Poista
    2. Eeva: Millainen iho sulla on? Onko epäpuhtauksia vai ihan akne? Kiinnostaisi tietää (siis jos haluat kertoa, tietty). :)

      Mä tuun tähän jonoon jatkoksi, kerran kaupan kassalla joku marketin asiakas tuli tyrkyttämään mulle käyntikorttiaan, kertoi myyvänsä aloe vera -tuotteita ja hoki "tosi hyväksi iholle, tekee tosi hyvää iholle". Kiitti vaan, kun ei enää kaupassakaan saa käydä rauhassa, kun joku tulee myymään mulle "akne-rohtojaan". :/ Mutta ei teilläkään mitään kunnollisia asiakaspalvelijoita ole ollut vastassa...

      Poista
  3. Ihana tuo sokerikuorinta ja vielä sitruunan tuoksuinen, lääh :D

    VastaaPoista
  4. Mulan: vaikea kuvailla ihoani ilman tarkkaa analyysia, mutta ehkäpä tällä hetkellä enää "vain" epäpuhtauksiin taipuvainen, ja sellainen, johon jää helposti arpia (aiemmasta aknestakin johtuvia). Eli esimerkiksi konjakkisienen esittelijä näki ihoni silloin, kun siihen oli jostain syystä pukkautunut rykelmä näppyjä jälleen kerran. Ja niinpä, välillä tuntuu että ihmiset luulevat että iho-ongelmista kärsivät eivät katso ikinä peiliin kotona tms. Samansuuntaista settiä olen kuullut jopa joiltain kosmetologeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, aika karua, jos kosmetologikaan ei osaa olla tällaisissa asioissa hienotunteinen! Musta pitää olla tosi tarkka ylipäätänsä, mitä toisen ulkonäöstä sanoo. Tästä me keskusteltiin meidän podcastissa Bellen kanssa. Ei toisen ongelmista voi vain tulla huomauttelemaan, pitää olla pelisilmää ja ennen kaikkea empatiaa.

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^