Neutraali Lauren Brooke-luomiväriduo

Yhdysvaltalaisen Lauren Brooke Cosmetiques-merkin rantautuminen Suomeen on kiinnostanut jo syksyn kauneusmessuilta lähtien, jossa Twist Be:n ständillä jutustelin sarjan maahantuojien kanssa. Kohtuuhintaiset ja luonnolliset vegaaniset meikit saavat toki korvani hörölle! Tällä Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan listalla olevalla sarjalla on valikoimassaan myös vegaanille sopivaa värikosmetiikkaa, joista pressatut luomivärit vetivät puoleensa. 

Luomivärejä varastoistani kyllä löytyy, mutta suurin osa on joko paleteissa tai sitten yksittäisiä mineraalijauhenappeja. Näppäriä duoja ei lootistani ole aiemmin oikeastaan löytynyt. Kuljettelen meikkipussia usein mukana esimerkiksi salilla, ja nopea ehostus on kieltämättä kätevä tehdä kiinteillä luomiväreillä.


Toffee/Sandalwood-nappi on yhdistelmä kauniita, neutraaleja ruskeita sävyjä. Luomiväreissä on semi-matta kermainen koostumus, ja värit levittyvät sujuvasti. Tosin pakkauksen mukana tullut applikaattori ei ole levittämiseen saatika blendaukseen se aivan paras väline, vaan  itse käytän oikeastaan poikkeuksetta ns. "oikeita" luomivärisiveltimiä silmämeikkiin. 

 Sävyt toimivat hyvin yksittäinkin mono-luomiväreinä, etenkin vaalea sävy on kaunis yksistäänkin tai tummalla santelipuusävyllä varjostettuna. Olenkin erilaisten ruskeansävyisten luomivärien uskollinen ystävä, ja moneen yhdistelmään sujahtaville neutraaleille löytyykin arkimeikissä käyttöä. Duon kaakaon ja toffeen sävyt ovat monikäyttöisiä nopeasti loihdittavassa kiireisten (tai siis laiskojen) hetkien ehostuksessa.



Swatchissa luomivärit ovat ilman pohjustajaa luonnonvalossa kuvattuna. Lauren Brooken meikeissä ainesosat ovat pitkälti luonnollisia ja luomuperäisiä kasviuutteita sekä mineraalipigmenttejä. Tämäkin luomiväri sisältää muun muassa hoitavaa parsakaalia ja appelsiininkuorivahaa. ;)



Toffee/sandalwood-luomiväri kustantaa Twist Be:ssä 14,9 €. Kauppaan on merkattu selkeästi Lauren Brooken valikoiman vegaaniset meikit: esim. pressatut poskipunat, siveltimet ja viimeistelypuuteri ovat duoluomivärien lisäksi vegaanisia (sen sijaan esim. meikkivoiteet ja huulikiillot sisältävät mehiläisvahaa). 

Helmikuun loppuneet

Karkauspäivän lähestyessä voi ottaa jo pienen varaslähdön helmikuussa loppuneiden purnukoiden pariin. Kuukauden satsissa on toimivaksi todettua päivittäin käytettyä kosmetiikkaa, joista usea puteli vaati  aukileikkauksen viimeisten pisaroiden hyödyntämiseksi.


Giovannin Vitapro-suihke  toimi niin hiuksiin jätettävänä hoitoaineena, selvityssuihkeena ja lämpösuojana. Aineen koostumus oli kevyt, mutta kosteustehot kiitettävää luokkaa heti ensimmäisitä käyttökerroista lähtien.

Erboristican puhdistusmaito oli puolestaan riittoisa markettilöytö, joka toimii yksistään hyvin esimerkiksi aamuputsarina tai kevyen mineraalimeikin puhdistuksessa. Harmi että tuoksu ei miellytä, mielestäni se on enemmän tunkkainen kuin raikas.  Edit 2017: Erboristicaa ei löydy enää Leaping Bunny -listoilta joten eläinkokeettomuudesta ei ole enää varmuutta.

Urtekram-vartalovoide oli perushyvä vartalovoide, joskin pumppupullosysteemi jättää aina reippaasti tavaraa pohjalle (ja purkki täytyy leikata auki). Jostain syystä aloe-sarjan tuotteet muuten tuoksuvat nenääni enemmänkin sitrukselta.

Yes To-porkkanasuihkugeeli oli miedosti tuoksuva geeli, jonka ei-kuivattava koostumus kiilasi muiden suihkuputsareiden edelle pakkasilla. 

Deep Steepin rosmariini-minttu-vartalovoide oli raikkaan viilentävä ja ihanan virkistävän tuoksuinen.  Kirjoittelinkin tästä voiteesta joulukuussa.




Soapwallan dödöputelin pohjalla pyöri pitkään vain jämät. Aluksi käytin voidemaista deodoranttia turhankin reilusti, sillä jännäsin luonnollisen raikasteen toimivuutta. Schmidt'sin puikkomallinen dödö on muuten testailulistallani, sillä kiinnostaa tietää, onko se yhtä tehokasta kuin merkin voidemainen tavara. 

Kahina Giving Beautyn tehokosteuttavaa kasvosuihketta yritin säästellä ja varjella, mutta käytettäväksihän se oli tarkoitettu. En muuten raski laittaa näin tyylikästä kiiltävää lasipulloa pois, pitäsiköhän sinne siirtää vielä uusi kasvovesi toisesta pullosta...? :D

Lily Lolon BB-voiteen vaaleimman Fair-sävyn loppuminen aiheutti melkein kriisin, ja kaivelinkin viimeisiä pisaroita aukileikatun purkin pohjalta säästeliäästi. ;) BB-voide oli loppu niin suomalaisilta jälleenmyyjiltä kuin Lily Lolon UK-sivuilta, ja lopulta nappasin sen koriini Naturisimosta. Olen siis ilmeisen koukkuuntunut tähän kevyesti sävyttävään voiteeseen, ja etenkin talvella se on kätevä mineraalipuuterin alla.

Everyday Mineralsin viimeistelypuuteri kesti säännöllisessä käytössä toista vuotta: riittoisaa ja tehokasta tavaraa tälle kiiltoiselle naamalle.




Crazy Rumorsin huulirasva oli odotetusti superhyvä kosteuttaja, mutta suklainen maku ja tuoksu tuntuivat välillä liiankin makeilta.

Bottegan Verden käsivoiteet vaikuttavat tehokkaimmilta mitä olen testannut,  ja koostumukseltaan ne ovat olleet miellyttävämpiä käyttää. Chilenruusu-käsivoide kosteutti pakkasen puremiä käsiä todella hyvin ja imeytyi nopsaan huomaamattomaksi (kuvassa aukileikatun purkin alaosa...). Tuoksu tuntui alussa liian voimakkaalta makuuni, mutta joko totuin siihen tai sitten tuoksun voimakkuus "laimentui". Bottegan käsivoiteissa on paljon vegaanisia vaihtoehtoja, joihin taidankin syventyä vielä lisää seuraavien käsirasvaputeleiden loputtua.

Bottegan näytekokoinen arganöljy-hiusmaski riitti puolestaan yhteen käyttökertaan, jonka perusteella hiukset jäivät hyvin pehmeiksi ja kiiltäviksi.

Juice Beautyn Blemish Clearing-seerumi tuli Naturellen tilauksen kylkiäisenä. Olen aiemmin käyttänytkin tätä yhden täysikokoisen pullon tyytyväisenä, mutta talvella etsin täyteläisempää seerumia kasvoille.

Oliko joukossa tuttuja tuotteita? :)


Soapwalla ja Kahina saatu blogin kautta.

Luonnolliset Yarok-hiustuotteet

 Kampaamotasoiset hiustuotesarjat, jotka ovat sekä kokonaan vegaanisia että luonnollisia, ovat melkoinen harvinaisuus näillä leveysasteilla. New York-lähtöinen Yarok* painottaa tuotteissaan niin laatua kuin eettisyyttäkin: eläinystävällisyyden lisäksi sarja on pitkälti myös luomuainesosia suosiva, ja osa voitoista lahjoitetaan sademetsien suojeluun. Tämä "luonnollinen Paul Mitchell" onkin tietysti kutkuttanut siitä asti kun Naturelle otti merkin valikoimiinsa viime vuonna. Repertuaariin kuuluu shampoiden ja hoitoaineiden lisäksi muotoilutuotteita, ja päädyinkin tutustumaan sarjaan parin suihkepullon kautta.
 


Feed your ends* ajaa hiuksiin jätettävän hoitoaineen, lämpösuojan ja selvityssuihkeen virkaa. Spray sisältää paljon hoitavia, siloittavia ja kosteuttavia aineita, kuten jojoba-, oliivi- ja aprikoosiöljyä. Tuoksusta erotan raikkaan yrttistä rosmariinia ja sitrusta.

Vastapestyihin hiuksiin kauttaaltaan suihkittuna Feed your ends jelppaa hiusten selvittämisessä todella hyvin. Suihke levittyy hienojakoisesti eikä jätä hiuksiin raskasta tai latistavaa tuntua. Ilman selvityssuihketta hiukset tuppaavat katkeilemaan helpommin ja takkuärsytys on usein lähellä. Yarokin kevyt suihke toimiikin kätevänä pika-apuna hiusten selvittämiseen, kuin myös näyttää lisäävän hiusten kiiltoa. Hiukseni eivät ole tällä hetkellä järin kuivat, mutta latvojen kunnon heikentyminen on tosiasia, mitä kauemmas edellisestä kampaamokäynnistä liikutaan. Hiuksiin jätettävät hoitoaineet ovat hyviä lisäkosteuttajia, ja olenkin käyttänyt sprayta silloin tällöin "tehohoitona" latvoihin.

Altistuminen lämmölle esimerkiksi kuivainten ja suoristusrautojen kautta ei varsinaisesti tee hyvää hiukselle, ja siksipä olenkin ryhdistäytynyt lämpösuojan käyttämisessä. Vegaaniset kuumuudelta suojaavat hiussprayt ovat usein vähän kiven alla ja Yarokin spray onkin tervetullut lisä valikoimaan. Föönaaminen ilman lämpösuojaa näkyy melko nopeasti hiusten hamppumaisuuden lisääntymisessä, ja siksipä tätä hennon yrttistä multituotetta suihkiikin mielellään ennen kuivausoperaatiota.




Feed your hold* on puolestaan luonnollinen, parabeeniton ja aerosoliton hiuslakka. Ainesosissa vaikuttavat esimerkiksi ravitsevat glyseroli ja e-vitamiini. Päänahkaa hoitavat a-vitamiini ja may chang-kasviöljy, ja rosmariiniöljyn kerrotaan vahvistavan hiusta.

Minulla ei ole tapana muotoilla hiuksiani kovin usein, mutta esimerkiksi päälaella hapsottavat haivenet pyrin pitämään jokseenkin ojennuksessa. Yarokin hiuslakka tuo hyvin pitoa  ponnarikampauksiin ja Feed your hold nimensä mukaan ruokkii kampauksen pitoa pitkään.  En näe suurta eroavaisuutta Aubreyn Chia-hiuslakkaan, ja molemmat toimivat hyvinä kampauksen viimeistelijöinä. Hiuslaatuni on taipuisuudesta huolimatta melko suora ja hiustyylini simppeli, joten arvioin lakan toimivuutta tältä pohjalta.
 
Lakkaa suihkiessa on hyvä pitää ohjeiden mukainen noin 30-40 cm etäisyys ja malttaa lyhyt kuivumisaika, jotta aine asettuu siististi ja jättää hiuksiin joustoa. Liian läheltä suihkiessa nimittäin tälläkin lakalla on mahdollista saada koppuraisuutta hiuksiin, kuten usealla muullakin hiusspraylla. Hiuslakka harjautuu onneksi helposti pois tarvittaessa muutamalla Tangle Teezerin vedolla, mikäli sitä sattuu suihkauttamaan alussa liian läheltä... Oikealta etäisyydeltä suihkittuna lakka ei tunnu raskaalta tai tahmealta, vaan huomaamattoman kevyeltä. 118 millin pullon on myös näppärän kokoinen mukaan otettavaksi.



Yarokin valikoimassa samoista tuotteista on tarjolla erikokoisia puteleita. Feed your ends ja Feed your hold kustantavat molemmat Naturellessa* koosta riippuen 14-27 euroa. Valikoimaan juuri lisätty kuivashampoo* vaikuttaa muuten myös mielenkiintoiselta... Naturelle-tilaajille antaisin muuten vinkkinä vielä sen, että uutiskirjeen tilaajat saavat sähköpostiin aika usein alennuskoodeja.


Luonnollinen hiustenhoito, Yarok, hot or not...? ;) 


  Edit 2017: toimimattomia linkkejä korjattu, postaus sisältää *affiliate-linkkejä.

Kookoksinen hoitoaine

Kylppärissäni ei ole jemmoissa avaamattomia hoitoaineputeleita, joten nykyisen hoitoaineen viimeisten pisaroiden ollessa käsillä puntaroinkin seuraavaa siirtoa Faith in Naturen Coconutin ja Neal's Yard Nurturing Rose-hoitoaineen välillä.  Lopulta lompakon tahto kallistui edullisempaan Faith in Natureen, jonka repertuaarista olen aiemmin löytänyt perushyviä kosmetiikkatuotteita.


Hurmaavan aidon kookoksen tuoksuinen Faith in Naturen hoitoaine sisältää muun muassa luomulaatuista kookosta ja auringonkukkaöljyä. Sarja ei ole varsinaisesti ekosertifioitu, mutta tuotteet eivät sisällä esim. synteettisiä tuoksuja, parabeeneja tai keinotekoisia säilöntäaineita. 

Olen varmasti blogissa tarinoinutkin, että hiuslaatuni on paksuhko ja helposti latvoista kuivahtava. Hiusten kunnon huononeminen pysyy aika hyvin kurissa säännöllisellä hiusten leikkauttamisella ja vähemmällä mekaanisella käsittelyllä. Kosteuttavat hoitoaineet kuitenkin ovat tärkeä osa hiustenhoitopalettia, samalla kun rasvoittuva hiuspohja vaatii tujummin pesevän shampoon, eikä niinkään hellävaraisen kosteuttavia aineita. Pyrin suosimaan luonnollisia aineita hiustenhoidossakin, mutta joskus hiustilanne tuntuu vaativan jelppiä myös taviskosmetiikan aineista.

Taipuisat, paksuhkot ja melko helposti pörrööntyvät hiukset eivät ole helpoin yhdistelmä hiustenhoitoaineen valinnassa. Luonnollisempien hoitoaineiden testailu tuntuu olevan myös joskus arpapeliä, sillä kosteusteho ei tunnu aina riittäävän vaativammalle hiuslaadulle. 



Kookoksisesta hoitoaineesta löytyy kuitenkin mukavan tuoksun lisäksi tarpeeksi ytyä pitämään hiukset myös sopivan kosteutettuina. Koostumus ei ole aivan juoksevinta vaan vähän jogurttimaista, ja aineen tulisi ohjeiden mukaan antaa vaikuttaa hiuksissa viisi minuuttia ennen poispesua. Itse en kellota hoitoaineaikojani ja vaikutusaika onkin jäänyt aina lyhyemmäksi. Tästä huolimatta lopputuloksena ovat olleet selkeästi kosteutetut ja kiiltävämmät hiukset, jotka tuntuvat myös hyvin pehmeiltä. 

Rasvoittuva hiuspohja ei pidä myöskään liian raskaalta tuntuvista hoitoaineista, ja Faith in naturen jäljiltä hiukset tuntuvat myös riittävän ilmavilta. Haivenet ovat näyttäneet jopa kiiltävän himpun verran enemmän verrattuna Aubrey Organicsin Honeysuckle Rose-hoitoaineen jättämään jälkeen. Arvosanaksi hoitoaine saisikin vähintään hyvä, joskin hiuksillani ei ole myöskään aivan kuivin kausi menossa. Hoitoaineen lisäksi käytän toisinaan myös hiuksiin jätettävää hoitoainetta, mutta poispestävä on aina se joka toimii mielestäni "varsinaisena" kostettajana.



Faith in Naturen tuotteita on vaihtelevasti saatavilla esimerkiksi Punnitse & Säästä-liikkeissä ja hoitoaine kuuluu myös Ekolon valikoimaan, jossa se kustantaa noin 6,5 €. Hinta-laatusuhde on mielestäni tässä hyvä penninvenyttäjällekin! Olen myös testaamassa erään kokonaan vegaanisen  hiustenhoitosarjan luonnollisia tuotteita, joten hiusjuttuja on luvassa blogiin lisää lähiaikoina. Edit: myös Hyvinvoinnin Tavaratalossa on Faith in Naturea* myynnissä.



Kuulisin mielelläni Faith in Nature-kokemuksia muiltakin! ^_^

*Affiliate-linkki.

Milani Brilliant Shine Lip Gloss

Olen kuin huomaamatta aloittanut meikkiarsenaalini läpikäynnin, etten vain unohda mitään kivoja juttuja lootien pohjimmaisiksi. Milanin huulikiilloista havahduinkin kirjoittelemaan samalla kun huomasin että merkkiä saa nykyään jo Suomestakin! Yhdysvaltalaisen, Leaping Bunny-sertifioidun firman valikoimassa on reippaasti värikosmetiikkaa, josta suuri osa on vielä vegaanille ok. Tuotteet ovat melko edullisia myös Suomen puolella!


Huulimeikissä tulee usein suosittua kevyitä sävytteitä tai kasvoille näppärästi väriä tuovia huulipunia. Perinteisiin huulikiiltoihin tulee tartuttua toisinaan osana pikaehostusta, ja tuubeja kulkeekin toisinaan laukun pohjalla mukana. Brilliant Shine Lip Gloss -huulikiillot ovat kiitettävän pigmenttisiä, näkyvän kiiltäviä (yllättäen...) ja hyvin huulilla kestäviä. Vaalean ruskea nude Bare Secret ja kylmään pinkkiin taittava Rose Blush ovat aiemmin klikkaantuneet ostoskoriini.


Bare Secret (allaolevassa kuvassa vasemmalla) on kiva neutraali, joka tuo huulille vivahteen kiiltoa hentoisella vaalean ruskealla, mielestäni malvaakin muistuttavalla sävytteellä. Omilla huulillani sävy ei juuri erotu, ja neutraali kiilto onkin todella monikäyttöinen. Yleensä en ole "nudehuulten" ystävä, mutta Bare Secretin sävy mätsää aika hyvin vaalean hipiän kanssa yhteen.

Rose Blush (oikealla) on puolestaan kirkkaampi, fuksiansävyinen pinkki. Punainen sävy erottuu huulilta todella hyvin, ja kiilto ja on selkeän shimmerinen nudesävyyn verrattuna. Vaikka shimmerisyys tasoittuu huulille ja sävy on aivan toimistokelpoinen, miellän sävyn enemmän kevyeksi kevät/kesäsävyksi.
 ,


Kiillot levittyvät sutjakasti ja siististi hieman joustavapäisellä applikaattorilla. Koostumus kestää ja tuntuu useita tunteja, mutta toki jokaisen hörpyn ja haukkauksen jälkeen näitä kannattaa siistiä. Huulilla pinta on kalvomainen, ei-kuivattava.

Moni rapakon takana asustava bloggaaja on hehkuttanut huulikiiltojen koostumusta ja tuoksua. En tiedä olenko jo niin käännytetty luonnonkosmetiikkahippi, mutta Milanin huulikiiltojen vaniljainen tuoksu ja tahmeahko koostumus eivät kuitenkaan täysin vakuuta, vaikka tuotteet ovat muutoin ihan hyviä. Kiillon tuntee selkeästi huulilla koko päivän, ja vaikka koostumus ei ole varsinaisesti paksua, pidän enemmän kevyemmän koostumuksen huulimeikistä. Makea vaniljan tuoksu ei myöskään ole  epämiellyttävä, mutta luulen että päivittäin käytettynä vaniljaisuus alkaisi häiritä: tuoksuttomat huulituotteet ovat enemmän minun juttu.


Suomessa ainakin Beauty Pop Up myy Milania. Esimerkiksi huulikiillot ovat hyvin kohtuuhintaisia, jopa edullisia: hinnat ovat noin 10 euron paikkeilla. Harmiksi suosikkiani eli luomenpohjustajaa ei ole täällä myynnissä, mutta valikoimassa on vegaanille muun muassa mattahuulipunia ja kulmavärejä. Yksittäisten tuotteiden vegaanisuuden voi tarkistaa vielä Milanin omilta sivuilta. 
Edit: myös esim. eleven.fi näytti juuri ottaneen Milanin valikoimiinsa. :)

 Onkos Milani tuttu muillekin...? :)

Postaus sisältä yhteistyölinkkejä.

Dr Bronner's-vartalotuotteita

Dr Bronner'sin "ihmesaippuat" ovat varmasti tuttuja monikäyttötuotteita monelle. Olenkin itse käyttänyt näitä saippuoita esimerkiksi sivellinten pesuun. Reilun kaupan, luonnollisiin ja luomusertifioituihin ainesosiin luottavan klassikkomerkin vartalonhoitotuotteetkin hiipivät salakavalasti testauslistalleni. Kivoja eettisiä kosmetiikkamerkkejä onkin jonkin verran himotuslistalla, ja arkisten hygieniatuotteidenkin vaihtelu on kosmetiikkanörtille kivaa. Blogissa ei varsinaisesti ystävänpäiväteemaa ole, mutta nämä värikkäät purkit ovat kyllä melko söpöjä. ;)


Vegaaniset ja eläinkokeettomuus-sertifioidut sheivausgeelit kuuluvat myös harvinaisuuksia-osioon, vaikka kyseessä on muutoin hyvin yleinen tuotekategoria. (Ja jep, kaikki saavat päättää mitä ihokarvoilleen tekevät, en kehoita ketään koskemaan karvoihinsa mikäli ei koe asiaa omakseen - kerron vain oman kokemukseni geelistä. :)). 

Lavender shaving gel eli sheivausgeeli on mukavan laventelin tuoksuista ja sen ainesosat ovat hyvinkin luonnollisia. Sukroosipohjaisen (eli sokeri-!) geelin tuoksu tulee eteerisestä öljystä. Hyvä tuoksu onkin ehkä sheivausaineen vahvuus, sillä sen koostumus ja käyttäytyminen eivät yllä aivan täysiin pisteisiin.


Ulkonäöltään aine muistuttaa juoksevaa melassia, joka ei tokikaan kerro laadusta - vaan siitä, että geeliä tulee vaahdottaa melko reippaasti jotta siitä saisi tarpeeksi tuhdin vaahdon. Geeliä levitetään ensin iholle jonka jälkeen sitä vaahdotetaan kostutetuin käsin. Koostumus on melko tahmeaa, ja miedon vaahdon saamikseksi geeliä täytyykin hieroa huolella "suuremmaksi".  Tahmeus ei tosiaan tule ensimmäisenä mieleen sheivausgeelin optimaalista levittymistä ajatellessa, mutta ihan hyvään lopputulokseen tällä silti yltää. Geeli on myös hyvin juoksevaa, mutta jotta vaahdosta saisi tarpeeksi runsasta, sopivaa vaahdotustekniikkaa pitää ensin hieman hioa.

"Jännästä" koostumuksesta huolimatta laventelin tuoksuinen geeli hoitaa terän avustuksella itse kainalokarvat veks kiitettävästi. Geelin jäljiltä iho ei myöskään yhtään punoita tai ärsyynny, joka onkin suuri plussa höylän kanssa herkitystyvälle iholle. Plussaa toki myös siitä, että aine on Dr Bronnersin tavoin biohajoavaa.


Piparminttuinen Peppermint-vartalovoide on sitten tämän kaksikon toimivampi osapuoli, ja se onkin todella hyvä kosteusvoide. Kookoksen, jojoban, avokadon ja hampun öljyt hoitavat kosteustuspuolen, ja raikas piparmintun tuoksu tuntuu iholla myös hetken viilentävänä (viilennystä eivät kaikki talvella kaipaa, mutta minulle se on plussaa!). Voide on sutjakasti imeytyvää, kevyttä mutta tarpeeksi kosteuttavaa talvi-ihon vartalolle. Aivan rutikuiva iho saattaa tosin tykätä enemmän tuhdimmasta kosteutuksesta, kuten vartalovoista. 

Kevyen raikas voide sopii hyvin myös käsille, joihin se imeytyy nopeasti jättämättä tahmeutta tai kalvomaisuutta. Käsienpesualtaan vieressä olevaa pumppupullorasvaa muistaakin käyttää aina käsipesun jälkeen - käsien rasvauksesta pinnaamisen kun huomaa tuskallisen helposti näin kylmemmillä keleillä. Dr Bronner'sin hauskoja puteleita myös katselee mielellään kylppärissä, ja etenkin tätä vartalovoidetta voisin hankkia myös toistekin. Merkin autenttinen tuoksumaailma myös houkuttaa muidenkin tuotteiden kohdalla: esimerkiksi laventelin ja ruusun tuoksut tuoksuihin tuskin tulen kyllästymään.


Dr Bronner'sia myy moni nettikauppa Suomessa, ja tuotteiden hinnat ovat noin 10-15 euron luokkaa. Esimerkiksi eleven.fi* ja Greenlips* tarjoavat reippaan kattauksen merkin tuotteita.

Merkin saippuat ovat varmasti monille sivellinten pesijöille tuttuja, entä miten on vartalonhoitotuotteiden laita? :) 

Edit: vanhentuneita linkkejä korjattu. Postaus sisältää affiliate-linkkejä.

Pidentävä & tuuheuttava vegaaninen ripsiväri

Hyvän vegaanisen ripsivärin löytäminen vaatii ehkä tavallista enemmän tutkimustyötä ripsarikentällä. Bottega Verden värikosmetiikkaan tutustuminen on ilahduttavasti rikastuttanut vaihtoehtojen valikoimaa, ja pari viime viikkoa olenkin sutinut ripsiini oikein lupaavaa maskaratuttavuutta.

 
Bottega Verden pidentävä ja tuuheuttava ripsiväri ("Mascara ultra allungante e rinfoltente") lupaa nimensä mukaan loihtia räpsyttimille enemmän volyymia ja pituutta. Maskaran infotaan saavan sävynsä carbon black-yhdisteestä (kyllä, sävy on hyvin musta) ja se sisältää hoitavaa E-vitamiinia ja risiiniöljyä.

Ripsiväri levittyy suhteellisen siististi, joskin joitakin mustia väripisteitä on pitänyt siistiä vanupuikolla luomelta. Se tosin onnistuu helposti, koska maskara on vesiliukoinen. Harjan malli muistuttaa ehkä enemmän volymisoivien ripsivärien "pulleampia" harjoja. Harja erottelee ripset melko hyvin, mutta kovin montaa ripsarikerrosta sutiessa myös hämähäkkiräpsyt ovat mahdolliset. Tosin kerrostaa ei juuri ole tarvinnut,  sillä maskara tekee tarpeeksi näkyvää jälkeä jo muutamalla harjanvedolla.

Etenkin volyymi-osuus on ripsivärissä varsin vakuuttava. Omat ripseni ovat melko hennot ja lyhyet ja etsinkin ripsarilta enemmän volyymia ja pituutta kuin pelkästään "luonnollista sävytettä". Ripset ovatkin selkeästi näkyvämmät muutaman harjanvedon jälkeen. Maskara lisää näkyvästi ripsien näkyvyyttä (tuuheutta), ja pituuttakin tulee lisää kiitettävästi. Massa ei tunnu liian kuivalta, eikä se ole varissut, ja ripset pysyvät muodossaan hyvin. 

Kyseessä on  jälleen yksi todella hyvin toimiva vegaaninen ripsiväri, joka tekee ripsistä selkeästi näkyvämmät. Vaikka Bottega Verden etusivulla on maininta luonnonkosmetiikasta, ripsiväri ei kuitenkaan  taida olla luonnollinen, vaan vertaisin sitä ihan vain muihin synteettisiin ripsareihin.


Pienen miinuksen annan harjan mallista, mutta sekin on vähän makuasia. Pidän enemmän yleensä pidentävissä ripsareissa olevista harvemmista harjasosista (kuten esim. Bottegan All-in-one - ripsivärissä on).  Tällaisten "tuuheuttavan mallisten" harjojen kanssa minulla on aina hienoinen ripsarin korjailu minipaakkujen varalta, jonka ehkä näkee kuvistakin. Harvemmilla harjaksilla saan helpommin erotellummat ja pidemmät ripset. Tämän ripsivärin kanssa ripsien harjaus voisi olla myös ihan järkevää (skippaan tämän kohdan usein laiskana tai "kiireisenä").



Summaten: tämä on oikein kelpo maskara, joka buustaa ripsiä mukavasti. Voisin jo varovaisesti omalta kohdaltani pian todetakin, että hyvä vegaaninen ripsiväri ei sittenkään ehkä ole enää se maailman harvinaisin asia. ;) Tämän ohella esim. myös Bottegan teleskooppivartinen All-in-one-ripsari ja Forever Livingin volymisoiva maskara saavat räpsyttimet selkeästi isommiksi, ja toimivat kuten tolkun ripsivärien kuuluukin. 

Bottega Verden nettikaupassa (ja Fredrikinkadun myymälässäkin oletettavasti) tämä  ripsiväri maksaa 15 euroa ja risat, eli hintakaan ei juuri heitä markettiversioista. 

Ripsari saatu blogin kautta.

Meikin pohjustukseen ja viimeistelyyn

Luonnollisen huolellinen meikkipohja on tärkein seikka meikissäni, mutta olen pohjimmiltani myös laiska ja mukavuudenhaluinen meikkaaja. Siksi pyrinkin loihtimaan meikkipohjan mahdollisimman vähällä tuotemäärällä, mutta lopputuloksen soisi olla sopivan peittävä, luonnollisen tuntuinen ja kestävä. 

Meikin pohjustamiseen ja viimeistelyyn käytetyt tuotteet vievät kyllä hitusen lisää aikaa meikkauksesta, mutta niiden etu piilee juuri siinä, että peiliin ei tarvitse vilkuilla päivän aikana nenän puuteroinnin takia. Repertuaariini onkin kertynyt muutama kestävämmän meikkipohjan puolesta toimiva tuote. Kertauksena vielä, että ihoni on pintakuivuuteen taipuvainen, mutta kuitenkin iltapäivisin helposti kiiltelevä ja rasvoittuva t-alueelta.


Earth Mineralsin jauhemainen mineraaleihin perustuva primer soveltuu jauhemaisen mineraalimeikkipuuterin alle. Ihoa tukkimaton jauhe sopii todella hyvin rasvoittuvalle ja helposti tukkeutuvalle iholle. Esimerkiksi puuterin sisältämä kaoliini tuntuu pitävän ihon mattapintaisena selkeästi normaalia pidempään. Rasvoittuvaa ihoa eivät aina mineraalimeikkipohjat pidä yksistään kurissa, ja vinkkaisinkin mineraalipohjaisista "avustustuotteista" juurikin esimerkiksi t-alueen kiiltelyn kurittamiseen.

Luonnollinen primer tuntuu iholla todella silkkisen kevyeltä, ja ohut kerros häivyttää myös laajentuneita ihohuokosia hennosti. Levittäminen onnistuu hyvin esimerkiksi leveällä puuterisiveltimellä tai ihan vain kabukilla, jolla on myös näppärä sutia mineraalimeikki pohjustuksen päälle. Hehkutin tätä ainetta itse asiassa jo joulukuussa, mutta tuote on kyllä toistonsa ansainnut suosikeissa. :)  Earth Minerals on aika uusi merkki Suomessa, ja sitä myy Natural Goods Company. Riittoisan tuntuisen primerin hinta nettikaupassa on 26,50 €.


Everyday Mineralsin viimeistelypuuteri Finishing Powder on ehdottomasti postauksen suosikkituotteeni ja varsinainen holy grail-purnukka. Jauhemainen puuteri on meikkipohjan päälle viimeisenä lisättävä, meikin kiinnittävä tuote. Luonnollinen, tukkimaton ja simppeli ainesosalista tekee taikojaan sen verran, että normaalisti jo puolenpäivän aikaan kiiltoa pukkaavaa meikkiä ei tarvitse korjailla laisinkaan koko päivän aikana. Toki iltaa kohden iho alkaa luonnollisesti tuottamaan enemmän rasvaa, mutta superkiiltävästä tuloksesta ei puhuta siltikään.

 Heti levityksen jäljiltä lopputulos on toisinaan parin ensimmäisen tunnin ajan jopa supermatta, ja puuteria tarvitseekin levittää hentoisella kädellä. Vaikka sävy on Earth Mineralsin primerin tavoin hieman pigmenttinen, iholla se on kuitenkin näkymättömän läpikuultava. Viimeistelypuuteri sopii sekä mineraalimeikin että nestemäisen meikkivoiteen päälle. Puuteria saa nykyään sekä Everyday Mineralsin nettikaupasta että myös Biodellysta*, hintana noin 20 €. Edellinen versio tätä kesti käytössäni yli vuoden.



Urban Decayn Pore Perfecting-primer on niitä harvoja synteettisiä meikkipohjatuotteita joita käytän, ja vieläpä melko säästeliäästi. En ole törmännyt toiseen yhtä tehokkaasti laajentuneita ihohuokosia ja pientä epätasaisuutta häivyttävään tuotteeseen, ja lopputulos onkin hienoinen photoshop. Kevyen nestemäinen, smoothisti levittyvä tuote on suunnattu koko kasvoille, mutta itse levitän tätä vain t-alueelle (jolloin tökötti on myös hurjan riittoisa). Koostumuksessa  on kuitenkin silikonista tuntua, jonka levittäminen koko kasvoille ei tunnu luontevalta.

 Primer levittyy kätevästi, mutta päälle levitettävän meikkivoiteen asettamisessa minun tulee olla tarkempi, ettei pohjustaja rullaudu sen alla. Mineraalipuuteri taas levittyy pohjustajan päälle kätevästi. Pore perfector toimii taikatempun tavoin ihon tasoittajana ja huokosten häivyttäjänä, mutta t-alueen kiillon hillitsemisessä on toiminut parhaiten mineraalipohjainen viimeistelypuuteri. Sokoksen nettikaupassa hintaa perfectorilla on 28,9 € (ostin omani aiemmin ulkomaisen nettikaupan alesta).


Lily Lolon MakeUp-Mist on puolestaan suihkemainen meikkipohjan viimeistelytuote. Muun muassa kosteuttavaa aloeta ja antioksidanttista vihreää teetä sisältävä suihke lupaa kiinnittää meikin, lisätä sen kestoa ja estää sen kasautumista juonteisiin. Olen aiemmin käyttänyt mineraalimeikin "puuterisuuden" taittamiseen tavallisia suihkutettavia kasvovesiä, sillä talvella on myös kausia, jolloin pintakuivuus vaivaa sekaihoakin. Kosteuttava huntu meikinkiinnittäjää kyllä tasoittaa todella hyvin mineraalimeikin jälkeä, varsinkin kun iho kuivahtelee talven ansiosta helpommin. 

Kuitenkin pintakuivuus ja kiiltely on sen verran haastava yhdistelmä, että tämä suihkekin tepsii  enemmän kuivuuteen, eikä varsinaisesti ole hillinnyt juurikaan t-alueen iltapäivän kiiltelyä. Itselläni suihke toimiikin viimeistelypuuterin kaverina, mutta näkisin tästä hyötyä enemmän todella kuivaihoisille tai niille, jotka tykkäävät tasoittaa kerrostetun puuteroinnin jälkeä. Koostumus on niin ikään luonnollinen, ja en näe syytä miksei tämä toimisi myös kasvovetenä. Biodellyssa* suihkepullon hinta on 16,9 €.


Meikkikään ei toki pohjustu ilman sopivaa kosteusvoidetta. Sokerina pohjalla mainittakoon vielä, että  Jane Iredalen BeautyPrep (postaus) sekä NYR:n ruusuvoide (postaus) ovatkin viime aikoina toimineet paraatipaikan kasvovoiteina kosteuttaessaan ihoa niin meikin pohjustajille kuin meikkivoiteillekin.


 Oliko joukossa tuttuja tuotteita? :)


 Earth Minerals saatu blogin kautta, muut olen hankkinut itse. Edit: toimimattomia linkkejä korjattu, sisältää *affiliate-linkkejä.

Luonnollista Provida-ihonhoitoa

Aiemmin blogissa on ollut esillä Earth Minerals-mineraalimeikkejä, joiden luoja Provida on ehkä enemmän tunnettu ihonhoitotuotteistaan. Saksalaisen luonnonkosmetiikkasarjan tuotteita on tullut käytettyä silloin tällöin osana ihonhoitoa, ja ainakin itseltäni sarja on jäänyt turhan usein unohduksiin. Harvinaisella Demeter-sertifikaatilla varustettu sarja on nimittäin tarjonnut oivallisia ihonhoitotuotteita, joista viime aikoina olen testannut kaksoispuhdistuksen öljyä ja  puhdistusemulsiota sekä kehäkukka-kasvovettä. Yritin runoilla taas kohtuullisissa määrin, mutta voi olla että en taaskaan onnistunut. Ihonhoitosarjat saavat selkeästi näppäimistön laulamaan. :)


Puhdistusöljyä levitetään kuiville kasvoille noin teelusikallisen verran. Kun ainetta hieroo hellästi vielä kosteilla käsillä, öljy emulgoituu ja muuttuu hennon maitomaiseksi. Meikkivoiteen ja mineraalipuuterin kombo "sulaakin" öljyllä oikein näppärästi, ja jälleen joudun allekirjoittamaan öljypuhdistuksen toimivan todella hyvin rasvoittuvan ihon meikinputsauksessa. 

 En näe juurikaan putsaustehossa eroa äskettäin testaamaani Dermalogican Precleanseen, mutta Providan öljy on tuntuu ehkä hitusen vähemmän juoksevammalta.  Öljypesu jättää kasvoille kalvomaisen pinnan jonka varsinainen kasvojenpuhdistusaine saa vuorostaan puhdistaa. Öljyn tuoteinfossa mainitaan että ensimmäisellä käyttökerralla putsari saattaa nipistellä herkkää ihoa, mutta mitään tällaista en ole huomannut. Tuotteen ainesosacocktail sisältää esimerkiksi risiini-, jojoba- ja soijaöljyjä. Esimerkiksi jojobaöljy on tuttu monista ihovoiteista tukkimattomana pohjaöljynä ja ihonhoidon monitoimituotteena. Tuote on hyvin riittoisa ja se hupenee käytössäni hitaammin kuin seuraavan vaiheen puhdistusemulsio.


Hamamelis- eli taikapähkinä-puhdistusmaito on emulsiomainen puhdistusaine, joka toimii joko kakkosvaiheen putsarina tai myös siltänään esimerkiksi hellävaraisena aamuputsarina. Tuote tuntuu sopivalta rasvoittuvalle ja tulehdusherkälle iholle, mutta hellävaraisena ja ei-kuivattavana se on suunnattu ihan jokaihon putsariksi. Antiseptinen taikapähkinä on tuttu monesta tulehduksia vastaan taistelevan tuotteen incistä, ja kosteuttava sorbitoli ja puhdistava soijaöljy tuntuvat tekevän aineesta möys hyvin täyteläisen. Koostumus ei ole aivan maitomaisen juoksevaa, vaan yllättävänkin (sopivan!) paksua luonnonkosmetiikan puhdistusaineeksi. Emulsiossa on myös todella kiva luonnonkosmetiikan tuoksu, jota en osaa tarkemmin tähän eritellä. :)  

Emulsiomainen putsari tuntuu hellävaraiselta juuri siksi, että se ei vaahtoa, eikä jätä ihoa yhtään kiristelevän oloiseksi, - pintakuiva iho kiittää! Öljypesun jäljiltä emulsiota on hyvä hieroa kasvoille huolellisesti jonkin aikaa, jotta öljyn rippeetkin lähtevät. Emulsio on myös oiva putsari esimerkiksi konjac-sienen kaveriksi. Yllätyksekseni myös vesiliukoinen silmämeikki lähtee tällä putsarilla sutjakasti!


Calendula - eli kehäkukkakasvovesi löytää paikkansa puhdistuksen jälkeisenä preppaajana kasvovoiteille ja seerumeille. Ihonhoitoni ei tunnu valmiilta ilman kasvovettä, ja näiden hoitavaksi suunnattu koostumus onkin itselleni tärkeimpiä valintaperusteita.  Pyrin myös suosimaan luonnonkosmetiikkaa kasvoille jätettävissä tuotteissa, sillä olen huomannut niiden selkeän edun "tavallisiin" verrattaessa.

Mattapintaisessa lasipurkissa oleva kehäkukkavesi on myös suunnattu epäpuhtaalle, tulehduksiin taipuvaiselle ihotyypille. Kehäkukka on tunnettu tasapainottavana ainesosana, ja se onkin ollut yksi suosikkini kosmetiikan raaka-aineista. Pari vuotta sitten minulla olikin Providan jokin kasvovesi (en kuollaksenikaan muista oliko se tämä sama), josta tykkäsin kyllä paljon. 

 Kasviuutteiden lisäksi tuotteessa on alkoholia, jonka funktiosta kysäisinkin Natural Goods Companylta - usein kun alkoholin käytöstä kosmetiikassa kuulee paljon "pelotteluja". Sainkin kattavan ja asiantuntevan vastauksen, jossa todettiin että luonnonkosmetiikassa alkoholi on yleinen säilöntäaine, jolla ei ole sivuvaikutuksia, kun se on oikeasssa suhteessa muiden ainesosien kanssa. Ihonhoidossa alkoholilla on kevyesti supistava ja antiseptinen vaikutus, ja luonnonkosmetiikan öljyt (kuten kasvoveden glyseriini) samassa tuotteessa kumoavat kuivattavan vaikutuksen. Kasvovesi ei toden totta jätäkään kuivattavaa tunnetta kasvoille, vaan se on ollut sopivan virkistävä ja hennon supistava. Stressinäppylöistä en varmasti pääse sormia napsauttamalla eroon, mutta niitä vastaan taisteleva kasvovesi on paikallaan ihonhoidossani.

 
Mielestäni Providan hinta-laatusuhde on todella hyvä, eikä sarja ole luonnonkosmetiikkamerkkien hintavammasta päästä.  Natural Goods Companyn nettikaupassa puhdistusöljy* maksaa 17,86 €, puhdistusemulsio*    16,85 €  ja   kasvovesi* 23,50 €. Providaan myydään myös esimerkiksi Ekolossa, ja esimerkiksi em. kaupoissa vegaaniset tuotteet on merkattu tuoteinfoihin selkeästi.

Onko sinulla kokemuksia Providan ihonhoitotuotteista? 

Edit: toimimattomia linkkejä korjattu. Sisältää yhteistyölinkkejä.

Konjac sponge-ihonhoitosieni

 Pari vuotta sitten ihonhoidon ihmesienet  vilisivät kauneusblogeissa tiuhaan. Tämä postaus onkin epätrendikkäästi aikaansa jäljessä.  ;) Konjac-kasvin juuresta valmistettu kasvojenpuhdistussieni* ansaitsee kehuja kuitenkin vielä suurimman hypen laskeuduttua, sillä sieni on osoittautunut oivalliseksi ihonhoitojelpiksi.


Pari vuotta sitten eräässä ekokaupassa asioidessani konjac-sienten esittelijän mielestä silloinen epäpuhtauksia pukannut ihoni näytti juuri siltä, että tarvitsee juuri tämän sienen. Myyjä myös näytti aidosti yllättyneeltä, kun kerroin että pesen kasvojani, ja  muullakin kuin pelkällä vedellä...! Luulin jo että ajatus siitä, että epäpuhtaudet ovat pesemättömyyden syytä on jäänyt jo ajat sitten unholaan. Ei-niin-osuvasta asiakaspalvelusta puhumattakaan... Olin kyllä harkinnut jo aiemmin sienen hankkimista kokeilumielessä, mutta pidin huolen, että ostin sitten kilpailijafirman sienen. ;) Konjac Sponge Company* on muutoinkin konjakkisienifirmoista  se Leaping Bunny-sertifoitu ja vegaanikukkalogolla varustettu.



Hassun puolipallon muotoisia konjakkisieniä on saatavilla eri ihotyypeille suunnattuina. Itse olen päätynyt mustanharmaaseen, puhdistavaa bambuhiiltä sisältävään epäpuhtaan ja rasvaisen ihon sieneen. Sieni lupaa syväpuhdistaa huokosia, sanoa heiheit mustapäille ja näppyarmeijoille ja imeä ylimääräistä rasvaa iholta (juurikin hiilen ansiosta?). Konjakin koostumus on luonnostaan antibakteerinen. Sieni on kuivuessaan kivikova ja kevyt, ja se täytyy kastella ennen käyttöä. Huokoinen materiaali myös imee luonnollisesti paljon nestettä itseensä nopeasti. 

Sientä voi käyttää sekä yksinään että puhdistusaineen kanssa. Itse en saa meikkejä pelkästään sienen avulla puhdistettua, joten joko lorautan sieneen hieman puhdistusainetta tai pyöräytän sitä kasvoilla meikinpoiston jälkeen. Konjakkisientä voi käyttää mielestäni aivan hyvin kuin musliiniliinaa, ja sillä voi pyyhkiä esimerkiksi öljyputsarin tai naamion jämät pois kasvoilta lempeästi. Yön jäljiltä olevan ihon voi myös kätevästi puhdistaa vain sienen voimalla.

 Vaikka sieni pyörähtää vain hetken kasvoilla (eikä jätä vaikuttavia aineita iholle), olen huomannut konjakin kuorivan ominaisuuden superhyväksi. Varsinkin uuden sienen korkkausvaiheessa kasvojen ihon siloisempaa ja puhtaampaa olemusta tuleekin hämmästeltyä. En tiedä onko syy juurikin tässä erikoisessa kuidussa tai sienen koostumuksessa, mutta sen avulla olen saanut näppärästi nujerrettua heti alkuunsa esim. mustapäiden hyökkäyksiä. Vaikka oma sieneni on rasvoittuvuutta hillitsevä, se ei kuitenkaan ole kuivattavan kiristävä. Mielestäni sieni taistelee rasvoittumista vastaan juuri kuorimalla ja loihtimalla epäpuhtauksia pois, eikä niinkään yksistään poista kasvojen kiiltoa.

Valitettavasti sienen teho tuntuu kuitenkin  laskevan sen käytön myötä noin parin kuukauden kohdalla, ja veikkaan että syynä on vain sienen "kuluminen": yhtä tulisi käyttää maksimissaan kolme kuukautta. Olen myös kuullut, että sienen voisi desinfioida keittämällä sen. Konjakin voima kasvojen puhdistajana ja kuorijana on kuitenkin niin hyvä, että yleensä noin pari sientä tulee vuodessa käytettyä. Olenkin pitänyt välillä tästä ihmesienestä taukoa, jonka jälkeen sen ihmeteot ovat taas päässeet oikeuksiinsa. ;)



Sieni kannattaa jättää aina käytön jälkeen kuivumaan tarpeeksi ilmavaan paikkaan. Kuidut kärsivät mikäli sienen vääntää kuivaksi, ja sientä kannattaakin tarvittaessa pikemminkin puristaa kuivemmaksi ilman vääntöliikettä. Ostin bambuhiilisienen Life-myymälästä, ja se maksoi muistaakseni noin 12 euroa. Nettikaupoista esimerkiksi Beauty Pop Up* ja eleven.fi* myyvät laajaa valikoimaa konjac-sieniä.


Ovatko konjakkisienet osa ihonhoitoasi? Mieluusti kuulisin kokemuksia myös muun värisistä konjac-sienistä! :) 

Edit: toimimattomia linkkejä korjattu. *Sisältää affiliate-linkkejä.

Puhdistava Dermalogica

Dermalogica on tunnettu ammattikosmetiikkasarja, jonka tuotekehityksessä on erityisesti huomioitu herkkäihoiset ja erinäiset vaativatkin iho-ongelmat. Yhdysvaltalainen firma ei esimerkiksi pakkausilmeellään prameile, mutta mainetta tehokkaana ihonhoitosarjana on tullut niitettyä vuosikymmenten ajan. Näin vaikeaihoisena sarjaa on kyllä tullut vilkuiltua usein sillä silmällä, ja viimein pääsin tutustumaan sarjaan kaksoispuhdistuksen sekä mikromuovittoman entsyymikuorinnan kautta. Yritin kirjoittaa napakan lyhyesti Dermalogica- kokemuksistani, mutta en nyt ole aivan varma onnistuinko!


Precleanse-puhdistusainetta käytetään nimensä mukaisesti ennen varsinaista geeliputsaria. Pumppupullo kätkee puhdistusöljyn, jonka aktiivi-aineina on muun muassa oliivöljyä, e-vitamiinia ja pähkinäöljyä.

Öljypohjaiset puhdistusaineet ovat suunnattu liuottamaan iholta öljyliukoisia aineita. Etenkin helposti rasvoittuvan ja tukkeutuvan ihon pitäisi hyötyä hellävaraisesta öljypuhdistuksesta. Precleansen informoidaankin tepsivät erityisesti öljypohjaisen meikin, talin, aurinkosuojien ja ympäristösaasteiden putsaukseen. Suhteellisen suurihuokoiselle ja ajoittain rasvoittuvalle iholleni jää helposti kevyenkin luonnonkosmetiikankin meikkivoiteiden jämiä esimerkiksi huokosiin, ellei puhdistuksessa ole tarkkana. Siksipä ihmettelenkin, miksi en ole aiemmin ottanut öljymetodia käyttöön puhdistuksen esivaiheeksi, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään varsinaisen uusi trendikään. Kun meikit on ensin liuotettu iholta pois huolella, kasvojen pesu  helpottuu ja varsinaiset putsaritkin pääsevät paremmin oikeuksiinsa. 

Pumppaus Precleansea levitetään ensin kuiville kasvoille, jonka jälkeen kädet kostutetaan ja kevyesti hieromalla öljy muuttuukin emulsiomaiseksi maidon tyyppiseksi aineeksi. Meikinpohjustusaineen, kevyen meikkivoiteen ja mineraalipuuterin kombo peseytyy, tai lähes sulaa kevyesti pois aineella. Tuoksu on hyvin mieto, ja vähän apteekkikosmetiikkamainen. Kasvoille jää kevyen öljyinen pinta, joka luonnollisesti kaksoispuhdististuksessa loihditaan pois seuraavassa stepissä. 

Precleansen luvataan puhdistavan ihon ammattimaisen tehokkaasti, ja kyllähän minä tämän allekirjoitan. Kasvojen huolellisesta puhdistuksesta on jo muodostumassa mukava iltarutiini, ja tämä tehoaine onkin jo nyt essentials-osastoa kylppärissäni.



Special cleansing gel-puhdistusgeelin tehtävänä on puolestaan toimia kakkosvaiheen putsarina, joka vie sekä öljyn rippeet että puhdistaa ihon sen happovaippaa ärsyttämättä. Saippuaton aine sisältää kasviuutteista esimerkiksi rauhoittavaa laventelia, sitruunamelissaa ja suopayrttiä. Miedosti vaahtoava putsari jättää kasvot miellyttävän raikkaiksi, ja hyvin pieni nokare riittää loihtimaan kasvot puhtaiksi. 

Vaikka kyseessä on todella tehokkaan tuntuinen, epäpuhtaalle iholle tarkoitettu geeli, se ei jätä lainkaan kiristävää tai kuivattavaa tunnetta. Puhdistusmaitoihin verrattuna geelit tuppaavat olemaan ylivertaisia puhdistajia, ja Special cleansing gel tuntuukin nappivalinnalta pintakuivalle, mutta myös helposti ärtyvälle ja epäpuhtaalle iholle. Kaksoispuhdistus tuntuu todella näppärältä ja etenkin tehokkaalta tavalta puhdistaa kasvot, varsinkin kun iho on milloin rasvoittuva, pintakuiva ja usein "paljon" meikattu.


Kasvojen perusteellisen (mutta hellävaraisen!) puhdistuksen jälkeen erityislaatuinen riisipohjainen entsyymikuorinta astuu esiin. Jokaiselle ihotyypille suunnattu Daily Microfoliant on myös yksi Dermalogican bestsellereistä, ja olenkin aiemmin lukenut suitsutusta monesta blogista tästä tuotteesta.

 Nimensä mukaisesti tämä mikrokuorii elotonta ihosolukkoa ihon pinnalta, mutta ilman kuorivia rakeita. Kuorinnassa erikoista ja uutta ainakin minulle on se, että se on jauhemainen. Noin teelusikallinen jauhetta sekoitetaan ensin kämmenellä veteen, jolloin kuorintaan vapautuu puhdistavaa salisyylihappoa, papaiinia ja riisientsyymejä. Tuote vaahdotetaan käsissä, levitetään kasvoille ja hierotaan ohjeiden mukaisesti noin minuutin ajan. Myönnän että jauheen "kliininen" olemus herätti ensin epäilystä, mutta sopivan sekoitussuhteen löytämisen jälkeen olen käyttänyt tätä lähes päivittäin. Hyvä kuorinta on toki avain pitämään helposti pintakuivaksi muuttuva iho siloisempana ja kirkkaampana, ja allekirjoitankin tämän microfoliantin kohdalla.

 Tuote tuntuu toimivan hyvin myös herkemmälle iholle, eikä kiristelystä tai ärsytyksestä ole tietoakaan. Olen huomannut entsyymikuorintojen olevan suuri apu myös helposti herkistyvän epäpuhtaan ihon suitsimisessa, ja microfoliant onkin outo mutta tehokas apu pitämään ihoa tasaisempana. Jauhe ei ole aivan sileää, mutta varsinaisista kuorivista rakeista ei voi kuitenkaan  puhua. Kuorinta-aines on kuivana myös hyvin kevyttä, ja esimerkiksi oma 75 gramman purkki tuntuu kestävän käytössä pienen ikuisuuden, sillä jauhetta ei saa kulumaan kuin korkeintaan teelusikallisen kerrallaan. 



Kaiken kaikkiaan Dermalogica vaikuttaa sarjana hyvin "moniongelmaiselle" iholle räätälöidyltä, hellävaraisen hoitavalta ihonhoitosarjalta, jossa on keskitytty toimivaan tuotesuunnitteluun ilman trendihyppyjä. Vinkkaisin sarjasta varsinkin herkkäihoisille - ja näppärää entsyymikuorintaa etsiville!

Ammattilaiskäytössä olevan hoitolasarjan hinnat ovat toki hoitolatason luokkaa, mutta näiden tuotteiden kohdalla riittoisuus on myös huipussaan. Dermalogican omassa nettikaupassa Precleanse  on 49,70 €, Special Cleansing Gel 36,10 € ja Daily Microfoliant 60,90 €. Dermalogica-kasvohoitoja tehdään myös joissain kauneushoitoloissa, ja sarjaa myyvät hoitolat näkee tästä linkistä.

Edit: Dermalogicaa saa usein hyvillä tarjouksilla myös Bangerhead*-verkkokaupasta.

Onko sinulla Dermalogica- suosikkeja? :) 



Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää affiliate-linkkejä.