Ole Hyvä & kodin ekopuhdistus

Sunnuntai on ollut jo monta vuotta siivouspäivä, sillä alkava viikko on mukava aloittaa siististi. Tahti on jo monta vuotta kulunut ekompien siivousaineiden kanssa, jotka ovat sujuvasti korvanneet aiemmat "tavalliset" puhdistusaineet.  Ekoaineista löytyy vegaanisia ja eläimillä testaamattomia tuotteita, ja onhan se ekologisuus myös itsessään messissä. 

Kotimainen Ole Hyvä pitää aikamoista valikoimaa eri kodinpuhdistuksen aineista, joiden speksit ovat kokonaisvaltaisesti kohdallaan. Haminalaisen yrityksen tuotteet ovat kaikki vegaanisia, biohajoavia ja mikromuovittomia sekä valmistettu vieläpä ekosähköllä avainlippu- ja vegaanisertifikaattien alla. Tuotteiden aidot tuoksut tulevat eteerisistä öljyistä, joten ne jäävät synteettisiä miedommiksi mutta eivät  huomaamattomiksi.

Olen aiemmin kirjoitellut blogiin Ole Hyvän hius- ja suihkutuotteista, ja niistä ajoista Ole Hyvä on uudistunut huikeasti. Katsokaa näitä uusia raikkaita pakkauksia! Kauniita kuvia, selkeät sävyt ja fiksumpi design! Edellinen pakkausilme olikin vähän retro. Sain testiin muhkean setin uudistuneen ilmeen puteleita aina käsisaippuasta pyykkietikkaan.

*Tuotteet ovat pr-näytteitä, sis. mainoslinkkejä*

Nestemäinen pumppusaippua on vähän luksusta palasaippuoihin tottuneelle, mutta toisaalta niin tarpeellista. Ja jo kaunis puteli upgreidaa tylsän ja tavallisen kylppärin "sisustuksen". Koivu-sitruuna -käsienpesuneste on miedosti sitruksen tuoksuinen, tehokkaasti muttei kuivattavasti pesevä saippua. Riittoisaa  tämä myös on, vaikka koostumus on juoksevaa. Tämä sisältää myös koivunmahlaa, mikä on kiva pieni yksityiskohta! Tämän kehtaisi viedä myös mökkituliaiseksi. Nesteen pH on 5,5. Esimerkiksi täällä verkossa käsienpesunesteen hinta on 9,95 euroa.  Kaikki jälleenmyyjät näet täältä.


 Pyykkietikka on mielenkiintoinen tuote, josta on suoranaisesti kohistu viime aikoina. Pyykkietikkaa voi käyttää huuhteluaineen sijaan, jos haluaa pyykeistä vähän pehmeämmät, kirkkaammat ja vähemmän sähköiset. Lisäksi etikka poistaa pesuainejäämiä. Olen myös kuullut että pyyhkeiden imukyky on parantunut pyykkietikalla.

En ole ennen käyttänyt huuhteluaineita, mutta Piparminttu-pyykkietikka ainakin jättää pyykit raikkaan tuoksuiseksi ja etenkin liinavaatteet toden totta hieman pehmoisemmiksi. Tuote sisältää toden totta oikeaa etikkaa, ja on pH-arvoltaan arvaten hapan, pH 3.  Vinkkaan pyykkietikasta kyllä, jos etsin ekologista ja toimivaa korvaajaa huuhteluaineelle. Pyykkietikan 600 millin puteli on hinnaltaan 7,95 euroa.


Olen siivotessa melkoinen suihkija ja ilman siivoussuihkeita ei varmaan tulisi mitään. Miten ihmeessä pinnat saa muuten puhdistettua? Limentuoksuinen yleissuihke on raikkaan tuoksuinen ja tehokas tavanomaisille tahroille keittiössä ja oikeastaan koko asunnossa. Yleissuihkeissa tuoksu on aika must, sillä se myös terästää "puhtauden tuntua". Puteli on reilunkokoinen, mutta pysyy vielä käsissä, ja suihke on sopivan tasainen. Riittoisan yleissuihkeen hinta on 7,95 euroa.


Eukalyptuksen tuoksuinen saniteettipesuaine on puolestaan sopiva kylppärin keramiikka- ja teräspinnoille. Miedon raikas tuoksu toimii kylppärissä hyvin , ja vessan ja käsienpesualtaan puhdistus onnistuu mutkitta. Laimennusohjeena on 5 litraan vettä noin 30 milliä pesuainetta, eikä ,erillistä huuhtelua tarvita. Saniteettipesun 600 millin pakkaus on 7,9 euroa, ja myös kaksi kertaa isompi pakkaus on saatavilla. 


Meikäläisen kotona tiskit puhdistuvat lihasvoimalla, eli toisin sanoen käsitiskiaineita kuluu. Ole Hyvän tiskiainetta olen ostanut aiemminkin, ja se puhdistaa hyvin tavanomaiset laiskan kokin tiskit kahvikupeista wokkipannuihin. Enemmän likaisiin tiskeihin lorautan joskus enemmän ainetta. Ekologinen astianpesuaine ei vaahtoa tai tuoksu synteettisen tavoin, joka kuuluu asiaan. Ja minulla pieni tuoksu kuuluu asiaan - veriappelsiini ei ole mikään fairytuoksu, mutta lempeän pirtsakka. 600 millin purkki kustantaa 7,95 euroa ja kestää ehkä pari-kolme kuukautta käytössäni. Myös tästä on saatavilla suhteessa edullisempi yli litran täytepakkaus-pussukka.

Käytätkö ekopesuaineita? Mitä mieltä olet uudistuneista pakkauksista?


8 kommenttia

  1. Käytän tiskaukseen ja yleispesuaineena Ecoverin astianpesuainetta. Tehokas ja riittoisa!

    VastaaPoista
  2. No on kyllä kauniit pakkaukset, jotka kiinnittäisivät huomioni kaupassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnittivät myös mun huomion ekokaupassa. Aivan ihanat pakkaukset! :)

      Poista
  3. Pakkaukset ovat kauniit. Minua harmitti aina noi vanhat pakkaukset, hyvät aineet tarvitsevat hyviä pakkauksia, näin se valitettavasti on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu, nyt on kokonaisvaltaisesti nätit sisältä ja ulkoa. :-)

      Poista
  4. Mahtava tämä pakkausten uudistus! Nykyinen design oikeasti houkuttelee ostamaan ja näitä pesuaineita ei myöskään tarvitse piilottaa kaappiin ulkonäkönsä takia. Meillä kyseinen merkki on pesuaineidensa puolesta eksynyt ostoskoriin kerran jos toisenkin ja mitään valittamista tuotteiden toimivuudesta ei ole ollut. :) Näiden pyykkietikka pitää vielä jossakin kohti testata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta, monelta olen kuullut juuri tuon kaappikommmentin. :) Pyykkietikka on oikein jees, kiitos vielä neuvoista sen kanssa. :D

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^