Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Kotimainen vegaanikosmetiikka kootusti | Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Kotimainen vegaanikosmetiikka kootusti

*mainoslinkki


Olen blogissa monesti kertonut, miten mielelläni seuraan kotimaisten eettisten kosmetiikkasarjojen esiinnousua. Siksi onkin vähän yllättävää, että en ole aiemmin koonnut listaa suomalaisista kosmetiikkamerkeistä, joilla on hyvää tarjontaa myös vegaanille. Mutta tämä asia korjataan nyt!

Kotimaista vegaanikosmetiikkaa löytää parhaiten luonnonkosmetiikasta. Yhtä lukuunottamatta listaukseni onkin vain kotimaista, vegaanista luonnonkosmetiikkaa. Useaa brändiä yhdistääkin inspiroituminen pohjolan luonnon raaka-aineista ja soveltuvuus herkkäihoisille. Ja se, että tosi moni sarja on aivan uusi!

Listalla on kotimaisia sarjoja, jotka ovat kertoneet selkeästi vegaanille sopivista tuotteistaan ja eläinkokeettomuudestaan.

Eli jokaisen listan merkin koko valikoima ei ole ainesosiltaan vegaaninen, mutta suurin osa on, ja nämä vegaaniset tuotteet on helppo huomata esimerkiksi tuotetietojen merkinnöistä.

Linkit vievät tuotetietoihin ja ostopaikkoihin.

Päivitetty 2020

suomalainen luonnonkosmetiikka


Kotimainen vegaanikosmetiikka listattuna

Yhtä lukuunottamatta brändit ovat luonnonkosmetiikkaa. Tarkasta yksittäisten kosmetiikkatuotteiden vegaanisuus tuotetiedoista.

Am Natur
Kahden henkilön perustama Am Natur on jo pitkäikäinen luonnonkosmetiikan sarja, jonka tuotteita voi löytää esim. Ruohonjuuresta. Purnukoita löytyy yllättävän paljon, niin hiuksille, kasvoille kuin kropallekin. Am Naturilla on Leaping Bunny-sertifikaatti ja suurin osa tuotteista on vegaanisia (osassa on esim. mehiläisvahaa).

Anumati Naturals
Lähinnä hoitoloissa myytävä Anumati Naturals on ammattikosmetiikan sarja, joka inspiroituu luonnon raaka-aineista ja kokonaisvaltaisesta ihonhoidon filosofiasta. Anumati Naturalsilla on sekä Made Safe-sertifikaatti että Petan cruelty free -sertifikaatti, joka on harvinainen suomalaisella yrityksellä. Lue kokemuksiani Anumati Naturals -tuotteista tästä.

Atopik
Atopik on vuonna 2017 lanseerattu, apteekeissa myytävä herkälle iholle suunnattu ihonhoitosarja. Valikoimassa on esimerkiksi perustuotteet kasvoille, vartalolle ja itseruskettaviakin. Kaikki tuotteet ovat vegaanisia, sertifikaateista löytyy Fi-natura ja Leaping Bunny (eli on Animalian eläinkokeettomalla listalla).

Ayu Organics
Minimalistisesti pakattuja, käsintehtyjä ihonhoidon tuotteita valmistava pienyritys aloitti syksyllä 2018. Repertuaarissa on esimerkiksi jauhemaisia kasvonaamioita, jotka hyödyntävät hoitavia yrttiainesosia. Osa tuotteista sopii vegaanille. *Katso koko valikoima House of Organicista.

Catteco (entinen Carita Cosmetiikka)
Catteco tunnetaan ihanista luonnollisista suolasaippuoista ja superhyvistä shampoopaloista, jotka valmistetaan pahvi- ja metallipakkauksiin muovin sijaan. *Verkossa esimerkiksi täältä löydät suuren valikoiman Carita Cosmetiikkaa. Lue kokemuksiani Cattecon palashampoista ja -hoitoaineista tästä.

CHOICE Finland
Tuotesarja valmistaa kasvojen hoitoon tarkoitettua kosmetiikkaa, kuten kasvovesiä, seerumeita ja puhditusaineita.

Ekopharma Helsinki
Mitäpä olisi lista ilman Ekopharmaa! Muutamassa vuodessa kotimaisista marjoista inspiroituva Ekopharma on noussut hoitolasarjojen suosikiksi. Koostumuksia löytyy monelle ihotyypille ja moneen ihon "ongelmaan", ja valikoima on ällistyttävän laaja: olen tykännyt niin hiustenmuotoilun tuotteista, pehmoisista puhdistusvaahdoista kuin esimerkiksi kasvojen SPF-voiteista. Ekopharmalla on niin ikään Naviterin sarjana Leaping Bunny ja Fi-Natura-sertifikaatit.

FAMO
Shampoopaloja ja palahoitoaineita valmistava FAMO pakkaa tuotteensa täysin kierrätettäviin pahvipakkauksiin. Fiksua ja luonnollista! *Tsekkaa FAMOn valikoima verkkokaupasta.

Fiini Naturally 
Luonnonkosmetiikkaa Pohjanmaalta - raaka-ainelistat ovat lyhyet, mutta sitäkin hoitavampia. *Fiini Naturallyn kosmetiikan ja kodinpuhdistusaineiden valikoiman voit kurkata mm. *täältä TwistBen ihanasta luonnonkosmetiikan verkkokaupasta.

FLOW Cosmetics
FLOW Cosmetics on monelle se ensimmäinen kosketus laadukkaaseen ja ekologiseen kotimaiseen kosmetiikkaan. Flow löytyy monesta verkko- ja ekokaupasta ja osin markettien hyllyiltäkin. Flow valmistaa luonnonmukaisin periaattein esim. palashampoita, kuorintoja, kasvojenhoitotuotteita ja värikosmetiikkaa. Vuonna 2019 tyylikkäästi uudistunut Flow Cosmetics onkin ainoa listan merkki, jolla on myös meikkejä (Korento Cosmetics). *Flow Cosmeticsin tuotteita voit hankkia laajasti mm. Hyvinvoinnin Tavaratalosta.

Frantsila
Pitkän linjan luonnonkosmetiikan taitajalla on valikoimassaan luonnollisia, kasveista, eteeristä öljyistä ja yrteistä ainesosia ammentavia tuotteita. Osa tuotteista sopii myös vegaanille. Frantsilan kosmetiikkaa myydään monessa luontaistuotteisiin ja luonnonkosmetiikkaan keskitttyneessä kaupassa.

Hetkinen
Kauniita, niin kauniita ja muovittomia puisia pakkauksia! Lisänä luonnonkosmetiikan ainesosat ja vegaaniset koostumukset. Hetkinen on aivan uusi kosmetiikkasarja, jolla on minimalistinen ote. *Tuotteita voit ostaa verkosta ainakin Hyvinvoinnin Tavaratalosta täältä.  Lue kokemuksiani Hetkinen-kosmetiikasta tästä postauksesta.

(Ilona) Luonkos 
Luonkosin öljypuhdistuskakut ovat jo pienessä kulttimaineessa. Eikä ihme, sillä tuotteet ovat zero wastea, luonnonkosmetiikkaa ja pakattu biohajoavaan pahviin. Ja tietenkin myös riittoisia. Lue kokemukseni öljypuhdistuskakuista täältä. Tsekkaa uusin *Luonkosin valikoima verkosta esim. House of Organicista.

Impola
Impolan kosmetiikkasarja hyödyntää ihoa korjaavaa, rauhoittavaa ja rasvahappopitoista hamppuöljyä- eli jälleen vinkki herkkäihoisille! Impolan kosmetiikka on vegaanista,  sen valmistaa myös Naviter ja tuotteilla on Fi-Natura-leima. Myynnissä *verkossa mm. Hyvinvoinnin Tavaratalossa täällä..

 Tästä postauksestani voit lukea Impola-kosmetiikan kokemuksiani.

INARI Arctic Beauty
Suomalaista luksusluonnonkosmetiikkaa on aika hintsusti, ja ylellinen Inari Cosmetics paikkaa juuri tätä tarjontaa. Lapin luonnosta kerättäviä raaka-aineita ja luonnonkosmetiikan valmistusstandardeja noudattava uutuussarja sisältää muutamaa eri kasvovoidetta ja seerumin, ja vegaanille sopivat tuotteet on merkattu tuotetietoihin. *INARI Cosmeticsia on saatavilla ainakin Hyvinvoinnin Tavaratalossa.

Lue kokemuksiani: Inari Cosmetics - luonnonkosmetiikkaa Lapin luonnosta

Kaurilan  Sauna
Käsityönä tehdystä kosmetiikkasarjasta löytyy esimerkiksi  vegaanisia, alumiinittomia ja luonnollisia deodorantteja sekä luonnollisia saippuoita.

Korento by Flow Cosmetics
Ainoa kotimainen luonnonkosmetiikan meikkisarja! Korennon meikit ovat Flow -kosmetiikan tuotoksia ja iso osa tuotteista sopii vegaanille. Lue postaukseni Korento-meikeistä täältä.  Korento Cosmeticsin meikkien *uusimman valikoiman näet verkosta mm. House of Organicista.

Laponie of Scandinavia
Hoi herkkäihoinen, tsekkaa tämä! Minimalistisen Laponie of Scandinavian taustalla on herkän ihon haasteet, ja tuotteet on kehitetty herkästi reagoivalle ja "kaikkea kokeilleelle iholle". Laponien koko valikoima on vegaaninen ja tuotevalikoima on kompakti, mutta kaiken tarpeellisen sisältävä. Voit hankkia *Laponien kosmetiikkaa esim. täältä verkosta, ja kokemuksiani Laponiesta voit lukea tämän linkin takaa. 

Lh Beauty
Ylöjärveläinen Lh Beauty  valmistaa todella edullista kosmetiikkaa päästä varpaisiin, tuotemerkkejä ovat mm. Lacto Line, Bio Rich ja Oliivi. Lh Beautylla on sertifikaateista Vegan-kukkalogo ja eläinkokeettomuudesta kertova Leaping Bunny. Tämä on listan ainoa ei-luonnonkosmetiikan tuotemerkki.

Murumuru 
Luonnollista, vegaanista, herkälle iholle ja koko perheelle, ja fiksuun hintaan vieläpä. Murumurun kosmetiikassa painotetaan hellävaraisia koostumuksia ja tuotteita, jotka sopivat monelle käyttäjälle. Murumurun tuotteet tulevat niin ikään Naviterin tehtaalta ja kosmetiikan sertifikaateista Murumurulla on Fi-Natura ja Leaping Bunny. Murumurun kosmetiikkaa voit hankkia helposti luonnonkosmetiikan verkkokaupoista, kuten *Hyvinvoinnin Tavaratalosta. Lue kokemuksiani Murumurusta tämän klikkauksen takaa!

Okabo Organics
Okabo on keskittynyt ihonhoidon kulmakiviin: esim. arganöljy ja ruusuvedet löytyvät valikoimasta, joka on isoksi osaksi vegaaninen ja luonnollinen. *Voit hankkia Okabon tuotteita mm. House of Organicista.

Lue lisää: arganöljyn hyödyt ihonhoidossa - kotimainen Okabo Organics 

Ole Hyvä
Ole Hyvä on pitkän linjan kotimainen ekologisen vegaanikosmetiikan (ja siivousaineiden) valmistaja. Kosmetiikasta löytyy mm. curly girl-metodiin sopiva vegaanien hoitoaine ja suihugeelejä. Tuotteilla on Vegan-sertifikaatti, ja ne valmistetaan lähinnä kasviperäisistä, biohajoavista ainesosista. *Ole Hyvää löydät mm. Hyvinvoinnin Tavaratalosta.

Pure = Beauty 
Pure = Beautyn nimestä voisi päätellä muuta, mutta kyseessä on todellakin kotimasta kosmetiikkaa! Valikoimasta löydät ihonhoitoon sopivat monipuoliset ja luonnolliset kasviöljyt, kuten arganöljyn, porkkanaöljyn ja sheavoit sekä uudistuneen valikoiman kasvovesiä ja -mistejä. Miltä kuulostaa koivunmahlaa sisältävä kasvovesi? Katso *koko valikoima esim. Hyvinvoinnin Tavaratalosta!

Rimita Green
Pietarsaaresta ponnistava Rimita tarjoaa ekokosmetiikkaa esimerkiksi kasvoille, ihonhoitoon ja myös luonnollisten tuoksujen saralla. *Roll-on-deo on erinomainen alumiiniton deodorantti! Osa tuotteista on vegaanisia.

Senja Cosmetics
Senja Cosmetics räjäytti pankin etenkin huippuhyvällä hoitovedellään ja muilla erinomaisen hoitavilla kasvotuotteilla. Tuotteet inspiroituvat kotimaisesta luonnosta ja korealaisesta ihonhoitorutiinista.  Lue kokemuksiani Senja-kosmetiikasta tästä ja *tsekkaa valikoima House of Organicin verkkokaupasta.

SnowAnna
Snowanna valmistaa  hoitavia pohjoisen luonnon raaka-aineita hyödyntäviä ihonhoidon tuotteita kasvoille, kuten seerumeita ja kuorintoja. Osa tuotteista on Fi-Natura-sertifioituja ja tuotteet ovat yli 90 % luonnollisia. *SnowAnnan kosmetiikkaa on myynnissä mm. House of Organicissa.

Unna Nordic 
Unna Nordic on premium-tason ammattikosmetiikan tuotemerkki, joka luottaa huippulaatuisiin kotimaisiin ainesosiin ja korealaisen kosmetiikan tuotevaikutteiiin. Unna napsii antioksidanttipitoisia luonnon antimia (kauraa, koivunmahlaa, mäntyä) tähtiainesosiksi. Purnukoista löytyy mm. korelaistyylistä hoitovettä, kuorintoja, seerumeita ja kasvovoiteita. Sertifikaateista myös Unnalla on Leaping Bunny, Fi-Natura ja kaikki tuotteet ovat vegaanista kosmetiikkaa. Lue kokemukseni Unna -kasvohoidosta täältä.


Jäikö listalta jokin olennainen pois? Huikkaa kommentteihin!

Kommentit

  1. Onpas loistava koonti! Tuossa on monia sellaisia merkkejä, joista en tiennyt mitään tai en tiennyt niiden olevan kotimaisia. Onkohan tuo Laponie sama Laponie, joka oli olemassa joskus vuosikymmeniä sitten? Muistan ostaneeni Laponien ripsivärin joskus 70-luvulla, kun olin ihan teini ja olin innoissani, että sain omalla rahalla ostettua ihanan meikkituotteen;) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Hah, eipä taida olla sama Laponie, tämä on uudempi ja pidemmällä nimellä. :)

      Poista
  2. Valkoinen lanka, jossa seerumi on vegaaneille sopiva. Muut tuotteet sisältävät hunajaa, mutta käsivoide ja jalkavoide tämän seerumin lisäksi huippuja.
    Saaren taika, saippuaa ja voide dödöjä. Varmasti taas jotkin ei vegaaneille mutta varmasti löytyy myös joitakin sopivia.

    VastaaPoista
  3. Kiitos hyvästä postauksesta! Yritän panostaa tuotteiden kotimaisuuteen, ja näyttää siltä, että valikoimaa näyttää olevan nykyään jo hyvin. Etenkin noissa uudemmissa sarjoissa on tosi tyylikkäitä pakkausilmeitäkin, ainakin Unna pitää testata.

    Muovia (vaihtelevalla menestyksellä) välttelevänä toivoisin Lush-tyylistä suomalaista palashampoota markkinoille, kun saippuapohjaiset eivät vaan toimi omalle päälle ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Palashampoita löytyy listan Flowlta, Famolta ja Carita cosmetiikalta, joista ei minulla ole tuoreita käyttökokemuksia jakaa. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^