Uudelleen ostettu: se ihan paras peiteaine!

Peiteaineella on meikkiin yllättävän paljon väliä. Siinä missä meikkivoide tasoittaa ihon sävyä, sitä ei ole tarkoitettu kerrostettavaksi "peittämään" ihoa esimerkiksi tummien silmänalusten kohdalla.

Kun peiteainetta sipaisee vain niihin kohtiin jotka kaipaavat enemmän peittoa, kokonaisuus ei ole liian pakkelinen mutta silti huoliteltu. Tiedän että monet käyttävät myös pelkästään peiteainetta ilman meikkivoidetta esimerkiksi tummille silmänalusille.

Peiteaine kuuluu siis monen vakiomeikkipussiin, mutta luottoyksilön löytäminen on usein yhtä vaikeaa kuin sopivan meikkivoiteen tai ripsarin nappaaminen. Tällä kertaa uudelleen ostettu -sarja jatkuu vegaanisella peiteaineella, joka on maailman paras!

Sain Hynt Beautyn vegaanisen peiteaineen viime vuonna pr-näytteenä testiin (lue postaus kuvineen täältä), ja toden totta ostin sen uudelleen ensimmäisen version loputtua. Blogin tiimoilta on tullut testattua useita kandidaatteja, mutta ykköspaikan kruunaaja on selvillä.


Se paras peiteaine: vegaaninen Hynt Beauty Duet Perfecting Concealer 

Pienen kulttimaineen saavuttanut Hynt Beautyn peiteaine on pieni kultakimpale puettuna peiteaineen muotoon. Voidemainen koostumus on helppo levittää ihan sormella, ja kun muistaa aloittaa vähemmän on enemmän -tekniikalla, peiteaine ei kasaudu juonteisiin.

Ja se peittävyys - tätä ei tarvitse korjailla pitkin päivää, sillä peiteaine peittää sitkeimmätkin näpyt ja väsymyksen värittämät tummat silmänaluset todella hyvin.  Hyntin vegaaninen peiteaine on ainesosiltaan luonnollisempaa tekoa, mutta vetää täysin vertoja synteettisille peiteaineille myös pigmentillään. Peiteaineen tehtävä ei ole peittää omaa ihoa, vaan tasoittaa sitä, ja Hynt toimii siinä loistavasti, sillä jälki on luonnollista mutta ei mitään läpikuultavaa.


Pienen miinuksen peiteaine saa pakkauksestaan, josta se levittyy parhaiten sormella, elli käsihygienian kanssa on oltava supertarkkana. Tämä ei kuitenkaan ole ratkaiseva asia sillä kyllähän käsien pesu kuuluu meikkaukseen. Ja riittoisuus antaa myös paljon anteeksi: korkkasin edellisen peiteaineen viime keväänä ja se loppui juuri ennen vuodenvaihdetta.

Hynt Beautylla on paljon laadukkaita meikkejä, ja lafka on paria tuotetta lukuun ottamatta täysin vegaanista kosmetiikkaa ja Petan cruelty free -listalla.



Käyttövinkit Hynt Beautyn peiteaineeseen:


1. Sipaise puhtaalla sormella pieni määrä peitevoidetta

2. Tuputtele ja levitä hellästi halutulle alueelle

3. Jos käytät mineraalimeikkipuuteria, peiteaine kannattaa levittää eniten peittoa vaativiin kohtiin ennen puuterista meikkiä

4. Jos käytät nestemäistä meikkivoidetta, peiteaineen voi levittää meikkivoiteen jälkeen, jolloin näet selkeästi ne kohdat, jotka vaativat vielä lisäpeittoa

5. Kiinnitä peiteaine tarvittaessa puuterilla!


Superriittoisan Hynt Beautyn peiteaineen löydät täältä verkkokaupasta hintaan 25 euroa. Eri sävyvaihtoehtoja on viisi.

Kuvat ennen/jälkeen:



4 kommenttia

  1. Allekirjoitan nämä kehut täysin. Aivan loistava peiteaine ja pikkupurkki senkun riittää, riittää ja riittää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän peiteaineen kanssa pitääkin olla melkein varovainen, ettei levitä alussa liikaa. :)

      Poista
  2. Itse käytän peiteainetta vain sy-iholle ja siihen tarkoitukseen mun Hyntissä on vähän väärä sävy :( Täytyisikin katsoa, jos Hyntistä löytyisi oman sy-ihon peittotarpeisiin sopiva sävy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höhhelis, Hyntin peiteaineissa oli ainakin mukavasti eri sävyjä saatavilla, kunpa löytäisit sopivan. Mä laitan reteesti samaa peiteaineta sy-iholle ja muualle kasvoihin. :D

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^