Uusi ja edullisempi Patyka - tehotrio kasvojen puhdistukseen

Patykan kosmetiikka on saatu blogin kautta, sis. *mainoslinkkejä


Kun pöydälle nostetaan jo pienen kulttisuosion saavuttaneet parhaimmat luonnonkosmetiikan ihonhoidon merkit, Patykan kosmetiikkaa ei voi olla mainitsematta. Patykaa voi verrata selektiivisten ihonhoitobrändien veroiseen luonnonkosmetiikan sarjaan, joka ei tingi hoitavuudestaan saati koostumuksistaan. 

Ja kuten aiemmin olen sanonut, suosittelen Patykaa etenkin silloin, jos etsit luonnonkosmetiikan  tuotteita jotka eivät "tunnu tai tuoksu" luonnonkosmetiikalta. 

Patyka on ollut yksi suosikeistani luonnonkosmetiikan ihonhoidossa, mutta korkea laatu tarkoittaa myös markettikamaa isompia hintoja. Tai siis tähän saakka on tarkoittanut - *Patyka nimittäin lanseerasi nyt keväällä uusia ihonhoidon tuotteita, joiden hinnat pyörivät 19-30 euron tietämillä täällä.. Eli reilusti alemmalla mitä ennen, ja edelleen erinomaisella hinta-laatusuhteella. 

Olen testannut Patykan uutta  kasvojen  Clean Range -puhdistustrioa, joka on edullisempi versio Patykan aiemman puhdistustrion tilalle. Katsotaan siis, miten puhdistusöljy, -vaahto ja kasvovesi toimivat!



Luonnonkosmetiikkaa Ranskasta - Patykan uudistuneita ja edullisempia tuotteita


Patykan uudet puhdistusaineet sopivat etenkin normaalille, (pintakuivalle) sekaiholle ja rasvaiselle iholle, sillä triopuhdistus syväpuhdistaa, kirkastaa ja tasapainottaa ihoa.

Kasvojen huolellisen puhdistuksen tarvetta tuskin tarvitsee perustella. Ja siis huolellisella tarkoitan ihon kaksoispuhdistusta ja asiaan kuuluvaa kosteutusta heti perään. Ja vaikka kuinka kannatan minimalismia yleisenä elämän sääntönä, yhdellä tuotteella tuloksellisesta kasvojen puhdistamisesta ei selviä. Jotta ihon rasvan, päivän aikana kertyneet katupölyt, meikit ja muut liat saa tehokkaasti pois, tiedättekin jo että kaksoispuhdistus on tähän avainsana. Ja samalla iho valmistellaan jo seuraavia hoitotuotteita ajatellen.

Suosittelen muuten tässä välissä lukemaan Virven mahtavan tietopaketin ihonhoidosta, joka vastaa perusteellisesti moneen ihonhoidon kysymykseen , kuten huolliseen puhdistusrutiiniin (paremmin kuin itse osaan).



Patykan puhdistusöljylle latasin kovat odotukset, jotka myös täyttyvät. Puhdistusöljy on ihanan kevyttä, ihoa hoitavaa ja ennen kaikkea meikit helposti poistavaa. Ei tippaakaan lähmäisyyttä, raskasta fiilistä tai yrttistä koostumusta!

Luonnonkosmetiikan etuna on myös koostumusten "automaattinen" ihoa hoitavuus tässä tapauksessa. Öljyn pohjana on antioksidanttista auringonkukkaöljyä (anti-age-vaikutus you know), pehmentävää ja kosteutta säilyttävää jojobaa sekä ihoa uudistavaa aprikoosinsiemenöljyä.

Kasvoöljyä voi levitellä suoraan kasvoille ja halutessaan myös silmämeikille sormin pyöritellen, jolloin meikki lähtee "sulamaan".  Ja tunnetusti rasva irroittaa rasvaa, eli myös ihon öljyisyys saa kyytiä puhdistusöljyn avulla.

 Puhdistusöljyn poistamisen kanssa täytyy olla huolellinen: suosittelen seuraavaa puhdistuksen vaihetta (jolloin puhdistusvaahto putsaa öljyn),tai vähintään kasvojen puhdistukseen tarkoitettua kosteaa kangasliinaa.

Kenelle? Sinulle joka haluat kevyen mutta tehokkaan puhdistusöljyn luonnonkosmetiikasta hyvällä hinta-laatusuhteella.



*Patyka Detox Cleansing Foam puhdistusvaahto 14,9 e 

Luonnonkosmetiikkahan ei tarkoita että tuotteet olisivat aina hennon miedosti puhdistavia, ja Patykan uusi puhdistuvaahto on tästä erinomainen esimerkki

Puhdistusvaahto pesee öljyn, meikin ja muun lian tehokkaasti ja siten, että iho ei kuitenkaan jää narskuvan kuivaksi. Koostumuksessa on pesevien aineiden ohella mm. kosteuttavaa aloeta ja syväpuhdistavaa moringa-kasvin uutetta.

Puhdistusvaahtoa leviteään kaksoispuhdistuksessa suoraan öljyn perään kasvoille, jolloin ne emulgoituvat ja syväpuhdistavat ihon. Puhdistusvaahto myös pesee puhdistusöljyn rippeet pois kasvoilta, sillä ihoahan ei ole tarkoitus vain huuhtaista öljyllä vaan pestä jämätkin pois.

Ja kyllä, voihan tätä käyttää periaatteessa omanakin tuotteena, mutta en suosittele käyttämään puhdistusvaahtoja siltänään meikittömälle iholle, jos ihossa on piiruakaan kuivuutta.

Kenelle? Sinulle joka halajat pehmoisen tehokkaasti meikit puhdistavaa luonnonkosmetiikan puhdistusvaahtoa.



Ihon puhdistus ei jää pelkkien varsinaisten puhdistustuotteiden varaan, vaan asiansa osaava kasvovesi tasapainoittaa ihon pH:n puhdistuksen jäljiltä, ja kosteuttaa ihoa siten, että hoitotuotteet imeytyät kosteille kasvoille.

 Eli kasvovedellä ei ole tarkoitus pyyhkäistä "meikin rippeitä pois", vaan se on puhdistuksen ja hoitovoiteiden välissä oleva hoitotuote.

Patykan uusi kasvovesi on sukua korealaisille superkosteuttaville hoitovesille (josta kirjoitinkin jo omassa hoitovesi-postauksessani). Uskomattoman edullinen kasvovesi on koostumukseltaan paksumman geelimäinen, eli erityisen kosteuttava ja pehmentävä. Kasvovesi humpsahtaa silti iholle nopeasti, ja on erinomainen ihon kosteustasapainon boostina. Muun muassa aloe vera ja malvankukka hoitavat ihoa kostemmaksi ja kirkkaammaksi.

Kenelle: sinulle joka etsit reilusti kosteuttavaa luonnonkosmetiikan kasvovettä, etenkin akselilla seka-pintakuiva-normaali-iho.



Tuotteissa on aika erottuva, hieman hempeilevä ja kukkainen tuoksu, joka ei muistuta lainkaan luonnonkosmetiikkaa, mutta tämähän ei ole huono asia, vaan madaltaa mielestäni vain kynnystä kokeilla luonnonkosmetiikkaa.


Patykan tuotteilla on Ecocert-sertfikaatti kertomassa aidosta luonnonkosmetiikasta ja Leaping Bunny -leima eläinkokeettomuudesta. Suurin osa Patykan tuotteista on vegaanikosmetiikkaa, josta tiedot löytyvät helposti esim. *verkkokaupan tuotesivuilta täältä.

6 kommenttia

  1. En tiennytkään, että Patykalta on tullut tällainen uutuussarja. Eri merkkien puhdistusöljyjä on kiva kokeilla, minkä vuoksi Patykan tuote pisti heti silmään. Vaikuttaa kiinnostavalta ja hintataso maltillinen.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patykalta tuli vaikka mitä kivaa uutta jännää! Samoin sinulle, mukavaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Mua kiinnostaisi testata näistä edullisemmista uutuuksista ainakin tuota puhdistusöljyä. Mulla jäi muuten mieleen joskus instassa, kun eräs (en muista) kosmetologi/luonnonkosmetiikkakaupan myyjä sanoi, ettei ota näitä halvempia uutuuksia myyntiin, koska hän ei koe että ne vastaavat Patykan laatua. Eli hänen mukaansa nämä uutuudet olisi tehty hinta eikä laatu edellä. Tämä kommentti hieman lievensi halujani testata näitä uutuuksia, mutta aina pitää ensin itse kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvää on että aivan samoja aktiiviraaka-aineita ei tämän hintaisissa tuotteissa ole (mutta toisaalta esim. puhdistusaineita ei jätetä kasvoille ja kasvovesi on täyttä tavaraa), mutta halpissarjalta tämä ei vaikuta. Jolien toimituksessa sanotaan, että "Clean-linjan tuotteista puuttuvat korkeatehoiset ikääntymistä estävät aktiiviaineet verrattuna perinteiseen putsaritrioon. " :)

      Poista
  3. Mä mietin, että onko näissä kuinka voimakas tuoksu, hajuste näyttää olevan incilistassa kaikissa hyvinkin korkealla, toki se ei mitään välttämättä merkkaa, kun loput voi merkata missä järjestyksessä tahtoo. Mut itselle se oli jotenkin yllättävää. Et viidentenä aineena hajustetta esim. tossa puhdistusvaahdossa, myös kasvovedessä korkealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näissä on tosi erottuva tuoksu, jopa yllättävän erottuva luonnonkosmetiikalle. Itse tosin tykkään siitä mutta eivät ole hajusteettomia.:)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^