Luonnonkosmetiikkaa epäpuhtaalle iholle - pihistä ja panosta

Atopik-kosmetiikka  ja Madaran kuorinta on saatu blogin kautta
*mainoslinkki


Kun on kerran kärsinyt epäpuhtaasta ihosta, ymmärtää oikeiden hoitotuotteiden ja -rutiinien tärkeyden. Vaikka ihoni ei ole samalla tavalla räjähdysherkkä kuin muutama vuosi sitten,  pidän jemmassa tiettyjä vakiotuotteita, joilla ihon saa talttumaan, kun stressistä tai hormonaalisista seikoista johtuvat epäpuhtaudet nostavat päätään.

Siispä onkin korkea aika tehdä postaus epäpuhtaan ihon luonnonkosmetiikasta. Siihen minulla onkin ollut pitkään  kiinteä suhde, joka on nykyään onneksi jo epäsäännöllinen.

Pelkästään luonnonkosmetiikka ei ole taikaiskusta parantanut epäpuhtauksiani, mutta on selkeästi tuonut paremmat aseet ennaltaehkäistä tukkeutumia, nopeuttaa epäpuhtauksien paranemista ja häivyttää jo menneiden näppyjen jälkiä.

Seuraavaksi vinkkaan pihistä ja panosta -tärppejä tuotteista, joista olen itse saanut apua epäpuhtauksien, kuten hormonaalisten finnien nujertamiseen.


Epäpuhtaan ihon luonnonkosmetiikkaa - pihistä ja panosta


Kaikki postauksen tuotteet ovat vegaanista luonnonkosmetiikkaa ja saatavilla Suomesta. Linkit vievät suoraan ostopaikkoihin sekä hinta- ja ainesosatietoihin.

Luonnonkosmetiikan puhdistusaineet epäpuhtaalle iholle

Kaksoispuhdistus on ylivertainen tapa puhdistaa iho liasta, öljystä ja meikistä  ilman kuivattavaa vaikutusta. Etenkin rasvoittuvalle iholle kaksoispuhdistus on hyvä, sillä ensin kasvoille hierottava öljy irrottaa ihon omaa öljyä. Seuraavaksi käytettävä puhdistusvaahto (tai -geeli) viimeistelee puhdistuksen ja vie pois mahdollisen öljyisyyden.

Pihistä:

*Avril kasvojenpuhdistusöljy  ja *Avrilin puhdistusvaahto ovat budjettivalinta ihon kaksoispuhdistukseen luonnonkosmetiikalla.

Panosta:

Supertehokas *Whamisan puhdistusöljy on niitä harvoja, jotka eivät jätä iholle lainkaan öljyistä fiilistä.

Kotimaisen *Senja Cosmeticsin Cotton Cloud -puhdistusvaahto on superpehmeä, ylellinen ja tehokas - meikit ja öljyisyys puhdistuvat kasvoilta ilman kuivattavaa fiilistä.


Epäpuhtaan ihon kasvovedet

Kasvovesi tasapainottaa ihon pH:n puhdistuksen jäljiltä ja tekee ihon vastaanottavaisemmaksi hoitotuotteille. Epäpuhtaan ihon kasvovedet myös supistavat laajentuneita ihohuokosia ja ehkäisevät tukkeumia.

Pihistä:

*Mossa Skin Solutions Anti Blemish -kasvovesi on hinnaltaan 10 euron tietämissä, mutta sen ei kannata antaa hämätä, sillä ihon epäpuhtauksia hillitsevänä Mossan kasvovesi on ylivertainen. Kasvovesi sisältää huokosia supistavaa salisyylihappoa ja mietoja hedelmähappoja, jotka kuorivat kevyesti ja täten estävät ihohuokosten "tukkeutumista". Aivan huippu myös jo teini-iän ohittaneella iholla!

Panosta:

Keskihintainen *Madaran tasapainottava kasvovesi (alle 20 e) supistaa ihohuokosia ja tasapainottaa rasvoittumista muun muassa taikapähkinän, ruusuveden ja kamomillan avulla. Yrttinen kasvovesi sopii hyvin ihon kunnon ylläpitämiseen, kun pahimmat epäpuhtaudet ovat vähentyneet.

*Suki Concentrated Clarifying Toner -kasvovesi (heinäkuun ajan -20 %) on järeä ase ihon epäpuhtauksia vastaan, ja se on suunnattu akne-,rosacea- ja ihottumaiholle. Kasvovedessä on korkea aktiviiviainepitoisuus: 15% salisyylihappoa rauhoittaa tulehduksia kamomillaan kanssa ja C-vitamiini toimii voimakkaana, ihoa kirkastavana ja uudistavana antioksidanttina.


Luonnonkosmetiikan seerumi epäpuhtaalle iholle

Seerumi on ihonhoidon tehotiiviste ja pieni supersankari, sillä siihen on pakattu iholle hyödyllisimpiä ja "aktiivisimpia" ainesosia enemmän kuin kasvovoiteisiin. Seerumi levitetään ennen kasvovoidetta.

Pihistä:

*Evolve Rainforest Rescue -seerumi on mahtava löytö: alle 30 eurolla on to-della vaikea löytää laadukasta seerumia, jolla olisi oikeasti hoitavia ja korvaavia vaikutuksia. Seerumi sisältää mm. pajunkuoriuutteen salisyylihappoa,  kasvien antioksidantteja ja tasapainottavaa öljyä. Ei rasvoita, mutta sopii myös pintakuivalle iholle.

Panosta:

*Pai Copaiba & Zinc Blemish Serum -puhdistava seerumi sisältää korjaavaa sinkkiä, kosteuttavaa hyaluronihappoa ja ihon öljyisyyttä sisältävää kasviöljyä. Suosittelen Pain kosmetiikkaa kaikille herkkäihoisille: vegaanisen ja Leaping Bunny -sertifioidun brändin tuotteet ovat hyvin harkittuja ainesosiltaan.

*Juice Beauty Blemish Clearing -seerumi (heinäkuun -20%) on suosikkini kaikista epäpuhtaan ihon seerumeista. Riittoisan seerumiin hinta-laatusuhde on huippu, sillä seerumi sekä puhdistaa että kirkastaa vanhoja aknejälkiä samaan aikaan. Sekunneissa iholle asettuva koostumus hillitsee epäpuhtauksia mm. salisyylihapon, ihoa kirkastavien AHA-happojen, uudistavan C-vitamiinin ja Q10 avulla.

Kuorinta-aineet ja naamiot epäpuhtaalle iholle

Pihistä:

*Mossan hiilikuorinta toimii sekä kuorinta-aineena että kevyenä naamiona. Aktiivihiili imee itseensä luontaisesti epäpuhtauksia ja puhdistaa tukkeutuneita ihohuokosia yhdessä mekaanisen kuorinnan kanssa. Kuorivat rakeet ovat pieniä, pyöreitä ja tiuhassa - ja valmistettu muovin sijaan risiiniöljystä.

Panosta:

*Madaran Detox-mutanaamio imee epäpuhtauksia itseensä ja sopii etenkin epäpuhtaalle ja samealla iholle.  Madaran suosikkini on kuitenkin *Smart -kasvonaamio,  joka yhdistää aktiivihiilen ja mudan puhdistavat ja kirkastavat vaikutukset, ja sopii paremmin myös pintakuivalle iholle.

*Juice Beautyn Full Strength Green Apple -kuorintavoide ja muut sarjan hedelmähappokuorinnat ovat järeitä  aseita epäpuhdasta, sameaa ja tukkeutunutta ihoa vastaan. Korkean pitoisuuden hedelmähapot kuorivat ihoa ilman rakeita ja auttavat ihoa uudistumaan ja häivyttämään esim. aknearpia normaalia nopeammin.


Luonnonkosmetiikan kasvovoiteet epäpuhtaalle iholle

Pihistä:

*Santen tasapainottava päivävoide on alle 20 e:n mattainen voide, joka sujahtaa helposti meikin alle ja hillitsee ihon rasvaisuutta.

Panosta: 

Atopikin Balance -kasvovoide on öljytön, talintuotantoa tasapainottava kasvovoide. Prebiootit tukevat ihon mikrobikantaa ja tätä kautta vahvistavat ihon omaa suojakerrosta. Saatavilla apteekeista.

*Pai Geranium & Thistle Rebalancing Day Cream -tasapainottava kasvovoide on niin ikään herkän ihon kasvovoide, jonka kevyt koostumus jättää mattapintaisen tunnun. Sisältää ihoa rauhoittavia ja kirkastavia kasviperäisiä ainesosia.

*Whamisa Water Cream -kosteusvoide on vesimäisen kevyt kosteusvoide, joka ylläpitää ihon kosteustasapainoa fermentoitujen ainesosien avulla. Epäpuhdasta ihoa ei saa vastoin yleistä käsitystä kuivattaa, ja Whamisan kosteusvoide on ihanan kevyt ja samalla kosteuttava rasvaiselle, normaalille ja sekaiholle.


Luonnonkosmetiikan täsmätuotteet

Pihistä: 

*Laveran Mint SOS Blemish -tehohoito nujertaa paikallisia epäpuhtauksia sinkin ja salisyylihapon avulla. Läpinäkyvä geeli on kätevin käyttää yötä vasten.

Panosta: 

Atopik Balance Akne -paikallishoito on kotimainen vaihtoehto täsmätuotteeksi pienellä hintaerolla Laveraan. Nestemäinen täsmätuote kuorii ihoa niin ikään salisyylihapon avulla, ja sisältää myös ihoa tasapainottavia prebiootteja. Saatavilla apteekeista. Lue arvioni tuotteesta täältä.



4 kommenttia

  1. Mossan kasvovesi on paljon parempi kuin Madaran joka taas kuivattaa ihoa kamalasti. Tuo Laveran hoito epäpuhtauksille on myös tosi hyvä, samaten Whamisan tuotteet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu, mulla ei Madaran kasvovesi kuivata, mutta en käytä sitä kuin kausittain... Meillä onkin monta samaa suosikkia! :)

      Poista
  2. Mä tykkään todella paljon Juice Beautyn tuotteista silloin kuin iho kenkkuilee, hapot vaan tekee tosi hyvää iholle, kunhan pitää maltin mielessä. :) Senjan puhdistusvaahto on ihana, se sopii myös herkälle iholle loistavasti, eikä kuivata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hedelmähapot ovat ehdottomasti tehokkaimpia aseita ihon kenkkuiluja vastaan! Senjan puhdistusvaahto toimii oikeastaan kaikilla ihotyypeillä, se on hellävarainen mutta samalla tehokas. :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^