Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Biohajoavat kangasnaamiot ovat tätä päivää | Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Biohajoavat kangasnaamiot ovat tätä päivää

11. joulukuuta 2019

Laveran kangasnaamiot pr-näytteitä, *mainoslinkki


Moni sen tietää, että kosmetiikka-alan kuumimmat trendit ovat korealaista kosmetiikkaa. Sheet mask eli kangasnaamio on yksi suosituimmista korealaisvaikutteisista kauneustuotteista, eikä ihme. Onhan kangasnaamio ylivertainen tapa imeyttää kasvoille iholle kangasnaamion kosteutta ja kangasnaamion iholle hyödyllisiä aktiiviaineita siten, ettei kosteus pääse haihtumaan kankaan läpi.

Kangasnaamioiden ihonhoidollista puolta ei siis käy kieltäminen, ja pidän itse niistä myös siksi, että samalla saa pienen rauhoittumishetken. Vaikka kangasnaamio ei tipahda kasvoilta pois, ei sen kanssa tee mieli säntäillä ympäri kämppää, vaan rauhoittua mieluummin hetkeksi sohvalle.

Kangasnaamion idea on siis loistava, mutta toteutuksessa on yksi suuri ongelma. Kangasaamioista puhutaan jo "uutena muovipillinä", sillä kertakäyttöinen kangasnaamio on tyypillisesti sekajätettä. Etenkin kun puhumme tavanomaisen kosmetiikan (ei-luonnonkosmetiikan) superedullisista kangasnaamioista, joiden materiaalit eivät ole mitään kompostoituvaa tai biohajoavaa.

Kun kangasnaamioita haluaa käyttää kestävällä tavalla, kannattaa valita biohajoava versio, joita on viime aikoina tullut jo muutamia markkinoille. Kangasnaamion muovipakkauksen voi useimmiten kierrättää muovinkeräyksessä, joten itse kangasnaamion materiaali on tarkemmassa syynissä.

Kerron seuraavaksi kokemuksia Laveran uusista biohajoavista kangasnaamiosta ja vinkkejä muista Suomesta saatavista vegaanisista, biohajoavista kangasnaamioista. Parhaat käyttämäni kangasnaamiot ovatkin biohajoavia ja vegaanisia!


biohajoavat kangasnaamiot

Biohajoavat kangasnaamiot - Lavera ja muut sheet maskien löydöt

Varmimmin biohajoavan kangasnaamion löydät luonnonkosmetiikan brändeiltä. Yksi ekologisten kangasnaamioiden uutuuksien valmistaja on saksalainen Lavera, joka lanseerasi syksyllä neljä uutta biohajoavaa, vegaanista luonnonkosmetiikan kangasnaamiota.

Laveran kangasnaamiot on tehty ekologisemmasta lyosellikuidusta, ja tuotteilla on luonnonkosmetiikan ja Vegan-sertifikaatti. Luonnonkosmetiikan kangasnaamioiden hyötynä pidän myös sitä, että niiden ainesosat on harkittu ihonhoidon kannalta myös luonnostaan ihoa ravitseviksi ja hoitaviksi.

Juuri nyt keskellä talvea on paras aika käyttää kangasnaamioita, sillä ihon kosteusvarastot hupenevat helposti kuivan ja kylmän ilman vuoksi. Ja olipa kangasnaamio peräisin kotimaastaan Koreasta tai ei, sen hyödyt ovat samat ihonhoidollisesti.

Sheet maskin eli kangasnaamion hyödyt

  • imeyttää tehokkaasti ihonhoidon ainesosia: kosteus ei pääse haihtumaan kankaan läpi, ja iho saa naamiosta kaiken hyödyn irti
  • tuova iholle välitöntä vesikosteutta, joka saa imeytyä rauhassa iholle
  • sopivat monelle ihotyypille: kangasnaamioita on kehitetty niin kuivalle, rasvaiselle, epäpuhtaalle kuin vaikkapa samealle iholle
  • ei tarvitse huuhdella pois: naamion iholle jättämät ainesosat jäävät hoitamaan ihoa
  • tarvittaessa ekstraviilentävä: kun säilytät kangasnaamiota jääkaapissa, saat virkistävän naamion!

Kangasnaamion käyttö: aseta puhtaille ja pestyille kasvoille. Anna vaikuttaa ainakin 15 minuuttia. Tässä ajassa iho ehtii imeä itseensä kangasnaamion kosteutta ja aktiiviaineita.

Muista: kasvoja ei huuhdella sheet maskin jälkeen, vaan parhaan hyödyn saat irti, kun jätät kasvoille imeytyneen sheet maskin seerumin kasvoille.

Lavera kangasnaamio
Laveran Glow Sheet Mask on kirkastava kasvonaamio

Lavera Glow Sheet Mask - kirkastava ja kosteuttava kangasnaamio

Laveran Glow Sheet Mask on kirkastava ja kosteuttava kangasnaamio, joka pehmentää ihoa välittömästi naamiokäsittelyn jäljiltä. Suosittelen naamiota väsyneelle ja heleyttä kaipaavalle iholle tehohoidoksi, sillä kangasnaamion seerumit sisältävät ihoa kirkastavia tehoainesosia. Esimerkiksi C-vitamiini on parhaimpia ihoa heleyttäviä ainesosia.

Kosteuttavana ainesosana on paljon glyseriiniä ja aloe veraa heti ainesosien alkupäässä. Kirkastava C-vitamiini, pitaija ja luomuvadelma ovat tähtiainesosina, jotka tukevat ihon heleyttä ja kirkkaampaa olemusta. Tuoksu on aika voimakas ja laveramainen, mutta hyvä - raikas ja hedelmäinen.

Kangasnaamio toimii erinomaisena kasvoseerumina, ja kun otat sheet maskin pois, iholle kannattaa laittaa vielä kosteusvoide.

lavera luonnonkosmetiikan kangasnaamio
Laveran kangasnaamiot on tehty ekologisemmasta lyosellikuidusta 

Lavera Hydrating - kosteuttava biohajoava kangasnaamio


Laveran Hydrating -kangasnaamio on ihana kosteuspommi iholle, jota talven kuiva ilma on päässyt kurittamaan. Kangasnaamion salaisuus on glyseriinin, mineraaliveden ja aloen ohella kurkku-uutteessa, joka tunnetaan rauhoittavana, virkistävänä ja kosteuttavana ravinnepommina.

Hydrating-kasvonaamion tuntuma on astetta täyteläisempi kuin kirkastavan kasvonaamion. Tuoksu on myös tuttu ja raikas, hieman kurkkumainen. Suosittelen naamiota kosteusköyhälle iholle, mutta myös pitkään venyneen illan jälkeen, sillä naamio tuo heti fressimmän fiiliksen!

Laveran sheet maskit ovat syksyn 2019 uutuus, ja ne rantautunevat jatkossa laajemmin jälleenmyyjille. Kirkastavan ja kosteuttavan sheet maskin ohella Laveralla on puhdistava Purifying sheet mask sekä anti-age-vaikutteinen Firming Sheet Mask. Laveran kangasnaamioita löydät ainakin maahantuojan nhs.fi verkkokaupasta, ja iso valikoiman Laveran kosmetiikkaa on saatavilla mm. *Hyvinvoinnin Tavaratalosta. 

Muita biohajoavia ja vegaanisia kangasnaamioita:


*Orgaid sheet masks - Anti Aging & Vitamin C -naamiot ovat vegaanisia (lue arvioni Orgaidin luonnonkosmetiikan kangasnaamioista).

*Pulpe de Vie -kangasnaamiot.

*The Body Shop Drops of Youth -naamio (lue kokemuksiani The Body Shopin kangasnaamioista).

Jos etsit biohajovia, geelimäisempiä hydrogel-naamioita, tsekkaa *100% Puren Hydrogel-naamiot.

Myös ainakin *Whamisan Kelp-merilevänaamiot ovat biohajoavia.



Kommentit

  1. Olisipa ollut arvonta näistä!

    VastaaPoista
  2. Hyvä ja informatiivinen postaus! Ihmettelinkin aiemmin miks Laveran naamiot on niin paljon kalliimpia, en siis tiennyt olevan biohajoavia. Se on hieno juttu kun itse roskaa kertakäyttöisillä maskeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Totta kyllä, Laveran sheet maskit on eri hintaisia kuin markettiversiot, mutta onhan ne toisaalta ekologisempia ja luonnonkosmetiikkaa. :)

      Poista
  3. Näitä olisi ihana testata jossain välissä, Laveralla on todella paljon hyviä tuotteita ja naamioissakin on se ihana violettikukkakuvioinen- voidemainen naamio. :) <3 Kaikkien kangasnaamioiden pitäisi olla kyllä biohajoavia, eihän niitä ole mitään järkeä tehdä muusta materiaalista - sama juttu kyllä monen muunkin kanssa, vaikka pienemmällä vaivalla saisi tuotetta edes hitusen eettisemmäksi ja ekologisemmaksi. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, kangasnaamiot olisivat paljon kivempi juttu jos olisivat kaikki biohajoavia. Mainitsemasi Laveran naamio ei olekaan mulle tuttu, laitanpa korvan taakse. Tai no, Laveralta en ole kyllä huonoja tuotteita nähnytkään. :)

      Poista
  4. Kiitos kivasta arviosta :) Laveran kangasnaamioita on itse asiassa neljä; tässä esteltyjen Glow'n ja Hydron lisäksi on vielä Purifying epäpuhtaalle iholle ja Firming ikääntyneelle iholle :) Kaikki vegaanisia ja biohajoavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) Hei hyvä huomio, mä käyn korjaamassa vielä tekstiin tämän tarkennuksen. Jotenkin mulla meni ohi se neljäs :')

      Poista
  5. Näissä oli ainoastaan yksi huono puoli, en ole koskaan törmännyt näin huonosti kasvoille istuviin naamioihin, mitä siellä on oikein ajateltu? :o Meni maku jo ensimmäisen kohdalla, koska en todellakaan jaksa alkaa saksien kanssa kikkailemaan, että naamio istuisi edes jotenkin. Olin vähintäänkin hämmentynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, mä en niinkään huomannut että naamiot istuisivat huonosti, mut melkein kaikki sheet maskit kannattaisi leikata kahteen osaan siitä nenän kohdalta että ne istuis just hyvin. Palautetta Laveran suuntaan? :)

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^