Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Fiilikset epidemian mittaisena keväänä | Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Fiilikset epidemian mittaisena keväänä

Tällä kertaa en kerro kosmetiikasta, vaan omia koronakevään tunnelmiani. Tuntuisi oudolta, että en hieman ottaisi omia fiiliksiäni framille tänä perin kummallisena poikkeusaikana.

Meillä kaikilla on nyt haastavaa, elämme vaikeita aikoja yhdessä ja selviämme tästä yhdessä,  ja maailmalla on ihmeellisen outo yhteenkuuluvuuden tunne. Ja samaan aikaan voin tuntea vain ne omat tuntemukseni. Kaikesta huolimatta, olen ihan fine, vaikka vuoristoradalta en ole välttynyt.

Pysyn kiltisti kotona, teen etätöitä, ulkoilen ja uskon, että tilanne loppuu joskus ja tästä kyllä selviän, mutta onpa kevät myös laittanut kapuloita rattaisiin sen verran, että hengitysharjoituksille on ollut tarvetta. Arki on saanut uudet raamit, kun sen tärkeimmät asiat on täytynyt rakentaa pala palalta uusiksi.



Tästä keväästä piti tulla se kevät. Olisi kolmekymppiset Tallinnassa, pöytävaraus vegaaniravintola V Restoranissa, pääsiäinen matkoilla, kulttuurielämyksiä oopperasta taidenäyttelyyn, ystävien näkemistä... Ja kaiken kruunaava lupaava romanssi sykähdyttävän ja lempeän miehen kanssa, jonka kanssa olimme tapailleet jo useamman kuukauden.

Helmikuussa nipistin itseäni ja mietin, voiko tämä edes olla totta - näin monta ihanaa asiaa, minun elämässä yhtä aikaa! Ihana mieskin, jollaista en ollut uskaltanut kuvitella kohdalleni ikisinkkuudessani. Kevät puhkeamassa kukkaan, ja suosikkikuukausi huhtikuu pian ovella, toivoa täynnä. Tästä tulisi paras kevät!

Ja ehkä tiedättekin mitä tämän kirjan luvussa seuraavaksi tapahtui. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin sanotaan, mutta tänä keväänä kaikki suunniteltu pysähtyi seinään ja tiesulkuihin tasaisen varmalla vauhdilla maaliskuun edetessä. Olen luontaisesti vähän pessimismiin kallellaan, mutta aivan tällaista elämäni kevättä en minäkään odottanut.



Tietenkin ulkomaanmatkat pyyhkiytyivät kalenterista hyvin pian, kun viikossa koko maailma tuntui sulkeutuvan. Ajatus laivamatkasta tuntui viruspesäkkeeltä, ja lopulta laivayhtiö perui itsenäisesti matkan. En uskaltanut lähteä edes vanhempien luokse käymään Suomen sisällä, jos vaikka saisin koronan junasta ja tartuttaisin heidät. Myöhemmin myös junaliput Helsinkiin jäivät käyttämättä, ja ajatus siitä, että olin edes suunnitellut matkoja, tuntui jo etäiseltä. Ok, ollaan sitten kotona.

Miehen kanssa suunniteltu ensimmäinen oopperakäyntimme peruttiin tietenkin myös. Sen vielä kestin, ja mies ymmärsi harmini. Mutta lopulta ei enää minua.

Eräänä päivänä hän halusi puhua, ja kertoi, kuinka olisi parempi lopettaa tämä meidän juttu vaan nyt. Jäljelle jäi kuukausien aikana kertyneitä viestejä, eläinemojeita, hassuja kuvia yhdessäolostamme ja nyt jo kovin haikeilta tuntuvia ääniviestejä. Ja lukemattomia ihania muistoja, jotka todennäköisesti ovat kauniimpia sitten, kun ajan kultareunus on päässyt tekemään taikojaan.



Mutta, pala palalta, koko kevät on raahautunut uuteen järjestykseen ja aurinkoisia päiviä on varmasti edessä.

On universumin kulunein klisee ottaa päivä kerrallaan, mutta näin se juuri menee. Aamu, päivä, ilta. Ja uudelleen.

Juuri nyt olen todella kiitollinen siitä, että yksinolo ei ole minulle vierasta, ja introverttina viihdyn kyllä kotonani itseni kanssa. En tunne oloani yksinäiseksi, vaikka olen yksin. Mutta nyt kun takana on useampi viikko ilman yhtään face-to-face-kontaktia, uusi tilanne pakottaa enemmän tai vähemmän ajankäytön uudelleenjärjestämiseen. Ja niin se vain täytyy tehdä.

Tällä hetkellä en halua ajatella, mitä jos korona kestää kesän yli tai muita kauhuskenaarioita, sillä nykyuutisissa on tarpeeksi pureskeltavaa. En kyttää uutisia koko ajan, vaan katson ne kerran aamulla, kerran illalla. En voi vaikuttaa siihen, mitä uutisissa koko ajan tapahtuu, joten niiden jatkuva seuraaminen vie energiaa vääriin asioihin.

Tästä keväästä ei ehkä tullut ikimuistoista siten, miten olin ajatellut. Tällä keväällä olisi monta syytä katkeroittaa, lannistaa ja lisätä epävarmuutta.

On kuitenkin kaksi asiaa, joiden vuoksi uskon, että tästäkin keväästä selvitään. Ensimmäinen on se, että en ole yksin tässä tilanteessa, ja toinen on kiitollisuuslista, jonka pystyn kokoamaan helposti.

"Kiitollisuus on parasta lääkettä katkeruudelle" on fiksuimpia fraaseja, mitä olen kuullut.

Joten vinkkaan seuraavaksi omat henkireikäni kevään koronakaranteenissa. Suosittelen kaikille kertaamaan päivittäiset kiitollisuuden aiheet, sillä ne vievät ajatuksia positiivisiin asioihin keväänä, joka varmasti koettelee meitä kaikkia omalla tavallaan.



Olen kiitollinen terveydestä ja läheisteni terveydestä. Tietenkin.

Olen kiitollinen luonnosta, jonka ääniä ja elämää voin seurata joka päivä. Luonto ei oikeastaan välitä koronasta. Muuttolinnut saapuvat, jäät lähtevät ja luonto jatkaa heräämistään yhden tai miljoonan ihmisen murheista huolimatta. Ensi kuussa jo vihertää.

Olen kiitollinen blogistani, jota tehdessä unohdan helposti sen, mitä maailmalla tapahtuu. Meikkaus, kosmetiikan hypistely ja somettaminen ovat yhä mielekkäitä puuhia, jotka vievät ajatuksia pois koronasta. Vaikka tämä postaus on vähän erilainen kuin yleensä, jatkan kyllä kosmepostauksiani, joita on keväälle suunniteltu jo useampi herkku.

Olen kiitollinen BookBeatin äänikirjoista, true crime -podcasteista ja Yle Areenan sarjoista ja dokkareista, joihin voin uppoutua iltaisin.

Olen kiitollinen 500-sivuisesta klassikkoteoksesta, jonka viimein ostin itselleni, sillä aiemmin ei ole ollut aikaa lukea sitä.

Olen kiitollinen palkitsevasta työstäni ja ihanasta työyhteisöstä, vaikka samalla etätyö ja maailman talouden muutokset ovat saaneet ihan uusia epävarmuuden tunnelmia heräämään. Mutta olisipa virkistävää lähteä toimistolle aamuisin!

Ja tietenkin olen kiitollinen uudenlaisesta sosiaalisuudesta. Vaikka kevät on ollut melko, öh, jännittävä, uskon selviäväni pitkistä päivistä etenkin siksin, että en ole todellisuudessa yksin. Minulla on sentään perhe ja pari hyvää kaveria, keneen voin olla yhteydessä Whatsappin ja somen kautta.

Mutta monesti olen miettinyt, miten voivat he, joilla ei ole ketään. Kaikissa "näin selviät koronasta" -ohjeissa kerrotaan, että soita rakkaalle, ystävälle, kaverille, vietä parisuhdeaikaa - mutta entä jos ei ole ketään, keneen ottaa yhteyttä?  Kriisipuhelimet ovat ymmärrettävästi ruuhkautuneita juuri tänä keväänä. Muistathan sinäkin kysyä kaverilta, miten menee?


Comments

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^