Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Algamaris itseruskettava voide - lempeä sävy purkista | Rabbit Glow - vegaaninen kosmetiikkablogi

Algamaris itseruskettava voide - lempeä sävy purkista

Algamaris itseruskettava saatu pr-tuote
*mainoslinkki


Uudet itseruskettavat ovat varma kevään merkki myös tänä perin kummallisena vuonna 2020, eikö?

Supersuosittu *luonnonkosmetiikan aurinkovoidemerkki Algamaris on lanseerannut voidemaisen itseruskettavan kasvoille ja kropalle, ja tsekkaamme nyt käyttökokemuksiani tuotteesta. Lyhyesti: pidän hyvästä tuoksusta, ihon sävyyn mukautuvasta lopputuloksesta ja helppokäyttöisyydestä.

Jostain syystä koen aina pientä tarvetta selitellä, miksi itseruskettava on hyvä juttu, sillä oma historiani itseruskettavien kanssa on lyhyt ja epäluuloinen, mutta rohkaistumisen kautta valaistunut.
Kokeilin itseruskettavaa ensi kertaa vasta pari vuotta sitten, sillä en mieltänyt itseäni "itseruskettava-beibeksi".

Ehkä pelkäsin monen muun tavoin sitä, että itseruskettava tekisi tyrmäävän oranssin pinnan, jonka kanssa ei kehtaa liikkua ulkomaailmassa koko kesänä?  Tai että itseruskettavan vaikuttava ainesosa haisee pahalle, tai että voiteet sotkevat lakanat ja vaatteet? Nämä ovat valideja huomioita, mutta olen joko itse onnekas tai valinnut purkkini oikein, sillä mitään edellä mainituista ei ole tapahtunut,vaikka en ole vieläkään itseruskettava-guru.

En ole saanut oranssia pintaa (vaikka rajoja huolettomasta levittämisestä tulee helposti), yksikään itseruskettava ei ole sotkenut lakanoitani (oikeasti!), enkä itse huomaa, että DHA tuoksuisi erityisesti.
Olen toki käyttänyt lähinnä luonnonkosmetiikan itseruskettavia, mutta niissä on aivan sama ruskettava ainesosa kuin synteettisissä itseruskettavissa, eli sokeriperäinen DHA.

Itseruskettavan käytön harhaluuloni karisivat konkreettisella tavalla, kun kokeilin purkkibrunaa itse ja totesin, että lopputulos ei ollut oranssi beibe, vaan vähän terveemmän värinen hipiä.

Samalla joku viisas kertoi, että itseruskettavaa ei tarvitse holvata koko kropalle kerralla, ja niiden sävyissä ja voimakkuukissa on eroja. Itseruskettavaa voi  käyttää vaikka vain säärille, tai kasvoille ja kaulalle,

Tällä alustuksella, voimme sujuvasti siirtyä itse aiheeseen, eli Algamariksen itseruskettavan kokemuksiini, hehe.

algamaris itseruskettava voide

Algamaris itseruskettava - lempeä sävy helposti purkista

Algamariksen itseruskettava on hyviä uutisia meille, jotka haluamme tasaisen ja luonnollisen rusketuksen purkista helposti - ja vieläpä hyvän tuoksuisena. Itseruskettavan "käry" loistaa nenääni poissaolollaan, sillä tuotteessa on Algamarikselle tyypillinen kookoksen ja vaniljan tuoksu. Jos olet etsinyt itseruskettavaa, jonka tuoksu on todella maukas, tsekkaa tämä!

Minulle luonnollinen ja tasainen rusketun tarkoittaa sitä, että voin levittää voidetta melko huoletta illalla, ja aamulla lähes unohtaa käyttäneeni ruskettajaa, kunnes näen lopputuloksen. Ja niin se Algamaris tekeekin.

Algamariksen itseruskettava levittyy maitomaisen vartalovoiteen tavoin, imeytyy helposti ja tuntuu iholla hyvällä tavalla ei-miltään. Ainesosissa on myös kosteuttavia kasviöljyjä, ja tuntuma on kevyen vartalovoidemainen.

algamaris self tan

alga maris self tan lotion

Voide on levitysvaiheessa täysin valkoista, joten levitykseen kannattaa keskittyä, jotta saat mahdollisimman tasaisen rusketuksen. Mutta uskallan suositella Algamariksen itseruskettavaa myös aloittelijoille, sillä voide on kaiken kaikkiaan tosi miellyttävä ja helppo.

Käytin itseruskettavaa vain säärille, sillä en osaa enää käyttää voidemaisia itseruskettavia kasvoille, joille itseruskettavat kasvovedet toimivat niin paljon paremmin.

Kuten vertailukuvasta näemme, lopputulos on selkeästi ruskettunut ja luontainen - huomaat varmaan, kummalle säärelle testasin sävyä!

Kuvassa näkyy myös iloisesti se, että tällä kertaa levitys ei mennyt 100 % tarkasti nilkan kohdilla, mutta niin siinä joskus käy. Onneksi ei ole niin vaarallista, sillä itseruskettava kuluu pois, tai sitten parin päivän päästä uudelleen laitettu kerros voi tasoittaa tilanteen.

algamaris itseruskettava kokemuksia


Algamaris itseruskettava voide
  • Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa
  • Erottuva ja ihonsävyyn mukautuva sävy
  • Tuoksuu hyvälle (kookokselle!)
  • Levittyy vartalovoiteen tavoin
  • Ei sisällä aurinkosuojakerrointa
Käyttö: kuori ja pese iho ennen levitystä. Levitä voidetta suihkun jälkeen kuivalle iholle huolellisesti, ja anna vaikuttaa yön yli tai muutaman tunnin. Kun käytät vartalolle, käytä levitysaikana löysiä vaatteita ja vältä ihon koskemista ja hankaamista. Toista käsittely halutessasi esim. kerran viikkoon.

Tuote nettikaupassa:


Lukuvinkki: päivitin juuri parhaat vegaaniset luonnonkosmetiikan itseruskettavat -vertailupostauksen, joka kannattaa lukea, kun etsit vinkkejä luonnollisiin itseruskettaviin.

Comments

Kiitos kun jätät kommentin! ^_^